"No, eihän sitä aina voi olla yhdessäkään paikassa", sanoi Uli.
"Mutta jospa lisään sinulle vielä palkkaa neljä taalaria?" kysyi Jukka.
"En vaikka sata. Olen saanut jo kylläni ja kun kerran olen kyllästynyt, niin ei minua pidä raha eikä mikään."
Pahoillaan köpitti Jukka nyt takaisin tupaan ja sanoi vaimolleen:
"Tässä sitä nyt taas ollaan! Uli ei jää! Mene nyt sinä ja hanki meille uusi renki; minä en vain siihen asiaan puutu."
Ja vaikka muori miten kyseli: "Miksei, mitä se sanoi", niin ei Jukka vastannut muuta kuin että: "Mene itse kysymään." Ja kun muori päivitteli: "No mihinkä ihmeelle me nyt joudumme?" niin vastasi Jukka: "Oma on syysi! Johan minä sen sanoin, että näin se käy." Ja enempää ei hän muorin kysymyksiin vastannut, Silloin meni muori itse keittiöön, jota Vreneli, muorin uskottu kaikissa taloushuolissa, vallitsi ja sanoi:
"Ajatteles nyt, Uli aikoo lähteä meiltä pois. Tiedätkö sinä, miksi se lähtee?"
"En aavistuksellakaan", vastasi Vreneli; "mutta Liisa oli sille niin ilkeä, ja kai se nyt ajattelee, ettei hän rupea olemaan täällä enää ihmisten pilkkana ja tekemään ikänsä työtä toisten edestä kun häntä niin palkitaan."
"Mutta mikäs meille nyt eteen tulee", sanoi muori, "hänen laistaan emme enää vasta saa. Se oli niin nöyrä, uskollinen ja ahkera ja siihen ovat kaikki jo tyytyväisiä, ei ole kuultu kinaa mitään, ja kun se lähtee, niin menee kaikki nurin kurin taas. En uskalla edes ajatellakaan mitä sitten tulee."
"Niin on minunkin asiani", sanoi Vreneli. "Tällaisissa oloissa, jossa on eletty, en minä vasta enää voi tulla toimeen. Vaikeahan minun on sitä sanoa, täti, mutta kyllä minunkin nyt täytyy ilmoittaa, etten minäkään voi enää jäädä. Minäkin lähden pois."