He eivät olleet ehtineet ajaa paljon yli kahta tuntia, kun äiti jo alkoi puhua, että pitäisi nyt antaa tuolle Mustalle jo jotain. Se ei ole tottunut juoksemaan niin pitkiä matkoja ja terveenä se toki pitäisi saada takaisin kotiin. "Seisautappas, Uli, kun ensi ravintola tulee", sanoi hän, vaikka Uli väitti vastaan, "ja koetappas, eikö sille kelpaisi neljännes kauroja. Ja kyllä minäkin mielelläni jotain joisin, minua alkaa jo melkein paleltaa."
Kun he saapuivat ravintolan luo, niin käski hän Ulia:
"Kun olet antanut hevoselle kauroja, niin tule sitten sisään." Ja vielä kynnyksellä kääntyi hän hänelle huutamaan:
"Totta kai sen nyt kuulit? Muista tulla!"
Kun ravintolan emäntä oli pyyhkinyt esiliinansa helmalla penkit ja kysynyt: "Mitä saa luvan tarjota?" ja kun oli käsketty tuomaan pullo hyvää ja vähän teetä, istahtivat naiset pöydän ääreen. Siinä katselivat he sitten tupaa ja lausuivat hiljaisella äänellä toisilleen huomioitaan ja ihmettelivät, eikö tämä kello ole jälessä. Mutta Uli oli ajanut kovasti, kyllä sen näkee, että sillä on into päästä perille.
Tilattu pullo tuotiin viimein, pyytäen anteeksi että se oli vähän viipynyt. "Mutta ei ollut lämmintä vettä ja puut eivät tahtoneet oikein palaa." - Silloin sanoi muori Vrenelille, että pitää mennä huutamaan sitä Ulia sisään. Muori ei ymmärtänyt, miksi se ei jo tullut; olihan hän sille sanonut jo kahteenkin kertaan.
Ulin tultua ja kohteliaasti tervehdittyä tahtoi ravintolan emäntä päästä puheisiin ja sanoi:
"Tästä on jo tänään mennyt ohi toinenkin hääseurue."
Silloin purskahti muori kaikuvaan nauruun ja Uliakin nauratti; mutta
Vreneli lensi ihan tulipunaiseksi ja sanoi äkäisesti:
"Ei ne nyt kaikki ole hääseurueita, mitä vaan maantiellä ajaa. Onhan niillä nyt muillakin ihmisillä oikeus ajella lauantaina. Eikä se tie nyt ole pelkästään hääpareille avattu."