"Näetkös nyt, niin se on sallittu. Potki nyt vain tutkainta vastaan, morsian sinä olet."
"Minä en lähde nyt sisään vaikka mikä olisi", sanoi kiukuissaan Vreneli, "ja jos tätä peliä joka paikassa jatkuu, niin lähden jalan takaisin kotiin. Ja häjy olet sinäkin, Uli, kun sinulla ei ole sen verran älyä, että ottaisit edes tuon kukan hatustasi pois. Minä olen niin äissäni sinulle, tiedäkin se."
Silloin sanoi Uli, ettei hän tahdo olla häjy, hän oli pitänyt tätä vain leikkinä. "Mutta koska sinä nyt noin tahdot, niin saathan tuon kukan nyt minulta ja minä menen vaikka kotiin takaisin, jos tahdot, kyllä te kahdenkin pääsette Mustalla, ei siinä ole mitään vaaraa."
Vreneli otti kukan ja sanoi: "Kiitos!" Mutta täti sanoi:
"Minä sinun sijassasi en olisi antanut. Ei teidän tarvitse toisianne yhtään hävetä."
"No mitäs siitä nyt jankkaa aina sitä yhtä ja samaa, täti, olkoon miten olkoon. Minä en vaan siedä mokomaa juttua. Ja morsiusparien luokse minä en lähde ja jos ette tule isoon tupaan, niin lähden laputtamaan heti takaisin kotiin", kivahteli Vreneli.
"Tyhmä olet", sanoi täti. "Uli, sinun sijassasi minä jo suuttuisin tällaisista puheista."
"Suuttukoon vaan", sanoi Vreneli, "mutta minä luulin, että Uli olisi järkevämpi kuin muut eikä piittaisi kujeilla mokomilla tuhmuuksilla."
"Annas olla, Vreneli", sanoi täti, "kylläpä saat vielä toisenkin äänen kelloon, usko se! Sillä hauska se vaan on olla morsiamena."
"Hauska!" kivahti Vreneli. "Onnetonta on morsiamena olla ja häitä kammon minä kuin kuolemaa. Tokihan kuollessaan edes voi pitää huolta autuudestaan, mutta häissä ei tiedä, mikä piru vielä vie. Luulee paraan saavansa ja seitsemänteen taivaaseen pääsevänsä, mutta saakin kurjuutta ja kelvottoman rentun."