"Sitä poloista!" hän virkkoi. "Täytyypä sen olla väsyksissä."
Sama heikko pelon väristys, joka oli nuorta miestä puistattanut, kun hän hautakiven varjossa oli katsellut noiden silmien avautuvan, palasi jälleen. Se ei ollut epämieluinen tunne. Pikemminkin se lisäsi kiihoittavaa viehätystä heidän suhteeseensa. Mutta se oli perin todellista. Tyttö katseli hirviön ruokintaa; ja sitten kommodori jälleen palasi seisomaan hänen vierellensä kellervälle hiekalle.
"Englanti!" selitti upseeri heilauttaen kättänsä. Tytöllä näkyy olleen vaikutelmana, että se oli hänen seuralaisensa kotimaa. Hän toisti sievästi nimen. Ja kun tuo sana kirposi hänen huuliltaan, se ikäänkuin loihti kommodori Raffletonin eteen ihmeitten ja runouden maan.
"Olen siitä kuullut", lisäsi neito. "Luulen, että siellä viihdyn."
Nuori upseeri vastasi sitä toivovansa. Hän oli hirveän tosissaan. Häneltä ylimalkaan ei puuttunut huumoria ja leikillisyyttä, mutta tällä hetkellä ne näkyivät hänet jättäneen. Hän kertoi tytölle aikovansa toimittaa hänet viisaan ja oppineen miehen huostaan, jota nimitettiin "serkku Christopheriksi"; hänen kuvauksestaan Malvina kaiketi sai sen käsityksen, että tämä serkku oli joku ystävällinen taikuri. Hänen itsensä täytyisi matkustaa pois vähäksi aikaa, mutta sanoi pian palaavansa.
Nämä pienet yksityisseikat eivät näkyneet Malvinaa liikuttavan. Ilmeisesti oli hän sisimmässään vakuutettu, että tuo mies oli määrätty hänelle. Herraksi vai palvelijaksiko, sitä ei ollut helppo selvittää: luultavasti tulisi hänestä molempain yhdistelmä, mutta mieluummin kuitenkin jälkimäinen.
Herra Raffleton vakuutti vielä, ettei hän viipyisi pitempää aikaa poissa kuin mitä välttämätöntä oli. Tätä toistaa oli tarpeetonta. Tyttö ei epäillyt.
Weymouth kylpykojeineen ja kaasumittareineen häipyi etäisyyteen. Kuningas Rufus oli ulkona metsästämässä heidän liitäessään Uuden Metsän yli, ja kun he katsahtivat alas Salisburyn tasangolle, heiluttivat sinipiiat käsiään ja nauroivat. Myöhemmin he kuulivat takomisen kalkutusta, joka heille ilmoitti, että olivat Wayland-raution [Scottin "Kenilworth"-romaanin henkilöitä.] luolan lähettyvillä; ja sitten he leijailivat alas pehmeästi ja tärähdyksittä aivan Christopher-serkun puutarhan portin taakse.
Paimenpoika vihelteli jossakin hiekkasärkillä, ja laaksossa oli kyntäjä juuri valjastanut juhtaparinsa; mutta kylän kätkivät heiltä mäkien kaarevat harjanteet, eikä mitään muuta ihmisolentoa ollut näkyvissä. Raffleton auttoi Malvinan pois ja jättäen hänet istumaan taittuneelle oksalle pähkinäpuun alle alkoi varovaisesti lähestyä rakennusta. Puutarhassa hän tapasi palvelustytön. Potkurin äänen kuullessaan tämä oli rientänyt ulos, eikä taivaalle tuijottaessaan ollenkaan huomannut häntä, ennenkuin hän laski kätensä hänen olalleen; onneksi tyttö peljästyi liian paljon huutaakseen. Upseeri antoi hänelle kiireellisiä määräyksiä. Tytön oli koputettava professorin ovelle ja ilmoitettava hänelle, että hänen serkkunsa, kommodori Raffleton, oli saapunut ja odotti häntä tulemaan hänen luokseen puutarhaan. Kommodori Raffleton ei ollut halukas astumaan sisään. Professoria oli pyydettävä heti tulemaan alas puhuttelemaan kommodori Raffletonia puutarhassa.
Tyttönen kiiruhti taloon, toistellen tätä kaikkea itsekseen hiukan säikähtyneenä.