"Hyvä Jumala!" huudahti serkku Christopher vuodepeitteensä alta. "Onko hän loukkautunut, onko?"
Tyttö vastasi empien oven raosta, ettei hän sitä luullut. Ei upseeri ainakaan ollut siltä näyttänyt. Mutta olisiko professori hyvä ja tulisi heti? Kommodori Raffleton odotti häntä — puutarhassa.
Tohveleissaan, ilman sukkia, puettuna sinapinväriseen yönuttuun ja musta patalakki päässä — tosiaankin ystävällisen tontun näköisenä — serkku Christopher siis tepsutteli kiireesti portaita alas ja puutarhan läpi, höpisten "uhkarohkeista pojista" ja "tiesinhän, että niin kävisi"; mutta suureksi huojennuksekseen hän näkikin nuoren Arthur Raffletonin tulevan häntä vastaan ilmeisesti terveenä sekä sielultaan että ruumiiltaan. Ja sitten hän alkoi ihmetellä, miksi hiidessä hänet oli pelotettu vuoteestaan kello kuudelta aamulla, ellei ollut mitään hätää.
Mutta jotakin näkyi sittenkin olevan vinossa. Ennenkuin Arthur Raffleton alkoi puhua hän katsahti ympärilleen salaperäisesti, miltei rikollisen tavoin; ja vieläkään mitään virkkamatta hän tarttui Christopher-serkkua käsivarteen, taluttaen hänet hedelmätarhan etäisimpään päähän. Ja siellä, pudonneella oksalla pähkinäpuun alla, serkku Christopher luuli näkevänsä khakinutun, jonka sisässä ei ollut mitään, mutta joka heidän lähestyessään nousi ylös.
Se ei kuitenkaan kohonnut varsin korkealle. Takin selkämys oli heihin päin. Kaulus seisoi pystyssä taivaanrantaa vasten. Mutta päätä ei näkynyt. Seisaallaan haamu kääntyi, ja serkku Christopher huomasi lapsenkasvojen pilkistävän takin poimuista. Mutta lähemmin tarkatessaan hän huomasi, ettei se ollutkaan lapsi. Eikä hän sitten oikein tiennyt, mikä se oli. Pysähtyen äkkiä sen eteen serkku Christopher siis katsoi silmät selällään siihen ja sitten kommodori Raffletoniin.
Puhuen Malvinalle viimemainittu virkkoi:
"Tässä on professori Littlecherry, Christopher-serkku, josta teille mainitsin."
Oli ilmeistä, että Malvina piti professoria tärkeänä henkilönä. Hän näkyi aikovan niiata — liike, joka hänen ympärilleen käärittyjen ja laahustavien khakimetrien vuoksi voisi osoittautua — niin professorista näytti — ei ainoastaan vaikeaksi, vaan vaaralliseksikin.
"Sallikaa minun", sanoi professori.
Hänen aikomuksensa oli auttaa Malvina ulos kommodori Raffletonin takista, ja tyttö valmistautui häntä siinä avustamaan. Nuori Raffleton ehätti ajoissa väliin.