Pieni palvelustyttö hääräili puutarhan tienoilla. Hän oli epäilemättä utelias ja koetti saada asioista vihiä. Rouva Muldoonin äänen kuultiin keittiöstä kutsuvan häntä. Tuli kysymys vaatteista.
"Ette ole tuonut mitään mukananne?" kysyi professori. "Tarkoitan, jonkinlaista päällyspukua?"
Malvina hymyili ja teki pienen liikkeen. Se merkitsi, että kaikki mitä hänessä ja hänellä oli, se oli siinä professorin edessä.
"Meidän täytyy etsiä teille jotakin", sanoi tiedemies. "Jotakin, mihin puettuna voitte kulkea ja esiintyä…"
Professori oli aikonut sanoa "meidän maailmassamme", mutta epäröitsi, tietämättä sillä hetkellä varmaan, kumpaan hän itse kuului, Malvinan vai rouva Muldooninko maailmaan. Senvuoksi hän sanoi vain "maailmassa". Toisella liikkeellä Malvina ilmaisi hänelle olevansa kokonaan hänen käsissään.
"Mitä teillä oikeastaan on yllänne?" kysyi professori. "Tarkoitan siellä alla. Onko se jotakin, mikä menee mukiin… päivän, pari?"
Kommodori Raffleton oli jostakin syystä, minkä hän itse tiesi, mutta mikä ei ollenkaan ollut selvillä Malvinalle, kieltänyt tätä riisumasta takkia, mutta hän ei ollut virkkanut mitään sen avaamisesta. Vastaukseksi Malvina siis avasi sen.
Silloin professori Malvinan kummastukseksi teki aivan kuin kommodori Raffleton oli tehnyt. Hän nimittäin kiireesti pani takin kiinni, pistäen napit takaisin reikiinsä.
Malvina lienee peljännyt, että hänet oli tuomittu ikuisesti asumaan kommodori Raffletonin päällysnutussa.
"Tokkohan", mietti professori, "kukaan kylässä…" — Karviaismarjapensaissa muka marjoja poimimassa pyrähtelevä pieni palvelustyttö osui professorin silmään.