"Neuvottelemme emäntäni, rouva Muldoonin, kanssa", ehdotti professori.
"Kyllä kai tässä keinon keksimme."
Professori tarjosi Malvinalle käsivartensa. Toisella kädellään tyttö kokosi ilmailijan takin liepeet.
"Selittänen", — virkkoi professori, saaden äkillisen mielijohteen, kun he astuivat puutarhan läpi, "selittänen rouva Muldoonille, että olette juuri saapunut naamiohuveista tai pukutanssiaisista."
Rouva Muldoonin he tapasivat keittiössä. Epäiltävämpää kertomusta kuin se, millä professori koetti rouva Muldoonille selittää syyt Malvinan tuloon, on mahdotonta kuvitella. Pelkästä ystävällisyydestä näkyy rouva Muldoon hänet keskeyttäneen.
"Enhän mää mitään kysele", sanoi hän, — "eikä teitin siis tarvitse panna kuolematonta sieluanne vaaraan. Pitäkäi te vaan huolta omasta puvustanne ja jättäkäi mamselli minun ja Drusillan hoivaan, niin ehkä voimme sen laittaa vähän säällisen näköiseksi."
Viittaus hänen omaan asuunsa sai tiedemiehen hämilleen. Kiirehtiessään pukeutumaan yönuttuunsa ja tohveleihinsa, välittämättä vetää edes sukkia jalkaansa, hän ei ollut aavistanut menevänsä kuningatar Harbundian ensimäistä kamarineitoa vastaanottamaan. Pyytäen, että hänelle lähetettäisiin parranajo-vettä, hän vetäysi kylpyhuoneeseensa.
Hänen ajellessaan partaansa rouva Muldoon koputti ovelle, tahtoen häntä puhutella. Rouvan äänensävystä professori teki sen johtopäätöksen, että talo oli tulessa. Hän avasi oven, ja nähtyään, että professori oli säännöllisissä pukimissa, emännöitsijä livahti sisälle ja sulki oven jälkeensä.
"Mistä hänet löysitte? Miten se tänne tuli?" kysyi rouva Muldoon. Aina ennen oli professori nähnyt hänet tyynenä ja hyvänlaatuisena rouvashenkilönä. Mutta nyt hän vapisi kiireestä kantapäähän.
"Kerroinhan teille", selitti professori. "Nuori Arthur…"
"En kysele, mitä mulle kerroitte", keskeytti rouva Muldoon. "Pyydän sanomaan totuuden, jos sen tiedätte."