Professori asetti rouva Muldoonille tuolin ja tämä lysähti sille.
"Mikä on hätänä?" kysyi oppinut. "Mitä on tapahtunut?"
Rouva Muldoon katsahti ympärilleen, ja puhui hermostuneesti kuiskaten.
"Se ei ole mikään kuolevainen nainen, jonka olette tuonut taloon", sanoi hän. "Se on haltiatar."
Oliko professori tähän asti todella uskonut Malvinan kertomukseen vai oliko hänen alitajunnassaan koko ajan piillyt sisäinen vakaumus, että asia oli mahdotonta, sitä ei hän itsekään nyttemmin osaa sanoa. Professorin edessä oli Oxford — valtiotalous, kehittyneempi arvostelu, järkeisuskon nousu ja edistys. Hänen takanaan, haihtuen ihmiskunnan hämärään taivaanrantaan, häämöitti kartoittamaton maa, missä hän neljäkymmentä vuotta oli vaeltanut ja viihtynyt: salaperäisyyteen haudattu aavemaa tiedon kätketyille veräjille johtavine piilopolkuineen.
Ja nyt laskeutui värähtelevään vaakakuppiin rouva Muldoonin tukeva paino.
"Mistä sen tiedätte?" kysyi professori.
"Ka, enkö minä tuntisi merkkiä?" vastasi rouva Muldoon melkein halveksivasti. "Varastettiinhan oman sisareni lapsi aivan syntymäpäivänään ja sen sijalle…"
Pieni palvelustyttö naputti ovelle.
Mademoiselle oli "valmis". Mitä oli hänelle tehtävä?