"Älkäi minulta kysykö", vastusteli rouva Muldoon, yhä peljästyneesti kuiskaten. "Minä en voisi sitä tehdä. En, vaikka pyhimykset lankeisivat polvilleen rukoilemaan."
Järkipuhe ei olisi rouva Muldooniin vaikuttanut. Professori huomasi sen, eikä hän mitään järkevää sanottavaa keksinytkään. Hän antoi oven läpi määräyksen, että "mademoiselle" saatettaisiin ruokasaliin, ja kuunteli sitten, kunnes Drusillan askeleet haipuivat.
"Oletteko koskaan kuullut Valkoisista Naisista?" kuiskasi professori rouva Muldoonille.
Arvataksemme ei ollut monta kummitusjuttua tai kertomusta haltiattarista, jota rouva Muldoon ei ollut kuullut ja uskonut. Oliko professori varma käsityksestään?
Viimemainittu antoi rouva Muldoonille kunnon miehen sanan. Valkoiset Naiset, sen rouva varmaankin tiesi, olivat "hyvää väkeä". Kunhan vain kukaan ei vierasta loukkaisi, niin mitään ei ollut peljättävissä.
"En suinkaan minä sille kiusaa tee, hui, hai!" vakuutti rouva Muldoon.
"Hän ei viivy täällä varsin pitkälti", lisäsi professori. "Koetamme olla hänelle ystävällisiä."
"Sillä on hyvänsuovat kasvot", myönsi rouva Muldoon, "ja miellyttävästi se käyttäytyy". Kunnon vaimon rohkeus oli huomattavasti nousemassa.
"Meidän on tehtävä hänet ystäväksemme", toimitti professori käyttäen tilaisuutta hyväkseen. "Ja muistakaa", kuiskasi hän avatessaan oven rouva Muldoonille, "ettette hiisku sanaakaan. Hän ei tahdo, että asia tulee tunnetuksi."
Voi pitää varmana, että rouva Muldoon kylpyhuoneesta lähtiessään oli päättänyt tehdä voitavansa, jottei epäluulon varjokaan vihjaisi Malvinan olevan muuta kuin miltä hän Drusillan pyhäpuvussa näytti, jos hän pääsisi kylään puikahtamaan. Se oli aivan hauskannäköinen kesäasu, lyhythihainen ja avokaulainen, ja sopi Malvinalle joka suhteessa paremmin kuin taiteellisimminkin valmistettu kuosi olisi sopinut. Kengät eivät olleet yhtä luontevat. Malvina suoriutui pulmasta riisumalla ne pois, samoinkuin sukatkin, joka kerta kun hän lähti ulos. Hän kyllä tiesi, että se oli väärin, kuten selviää siitä, että hän aina yritti nuo kapineet kätkeä. Ne löydettiin mitä odottamattomimmista paikoista; milloin ne olivat piilotettuina kirjojen taakse professorin työhuoneeseen, milloin sullottuina tyhjiin teerasioihin rouva Muldoonin varastohuoneessa. Emännöitsijää ei voitu houkutella edes ottamaan niitä sieltä pois. Rasia sisällyksineen asetettiin ääneti professorin pöydälle. Sisälle palatessaan Malvina näki edessään parit jäykkiä, vastenmielisiä jalkineita. Keijukaissuun pielet venähtivät katumusta ja syyntuntoa osoittavaan ilmeeseen.