Malvina seisoi hänen vieressään. Kukaan ei ollut huomannut hänen sisääntuloaan. Kaksoisten silmät olivat olleet luotuina viisaaseen ja oppineeseen Christopheriin. Professori taasen ei miettiessään koskaan nähnyt mitään. Kuitenkin he kaikki säpsähtivät aika tavalla.
"Emme saa koskaan muuttaa, mitä hyvä Jumala on muodostanut", sanoi Malvina. Hän puhui hyvin vakavasti. Lapsellisuus näkyi hänestä kaikonneen.
"Niin ette aina ajatellut", lausui professori. Häntä ärsytti, että koko ajatus kelpo pilasta oli Malvinan äänen vaikutuksesta haihtunut. Tytössä oli jotakin omituista, mikä sen aiheutti.
Malvina teki vähäisen eleen. Se ilmaisi professorille, että hänen huomautuksensa ei ollut aivan tahdikas.
"Minä puhun kokemuksesta viisastuneena", virkkoi Malvina.
"Pyydän anteeksi", sanoi professori. "Minun ei olisi pitänyt sitä sanoa."
Malvina hyväksyi professorin anteeksipyynnön.
"Mutta tässä on kysymys jostakin aivan muusta", jatkoi professori. Aivan toinen harrastus oli vallannut tiedemiehen. Oli kyllä helppoa kutsua rouva Tervettä Järkeä avukseen, kun Malvina ei ollut saapuvilla. Mutta noiden kummallisten silmien edestä se kunnon rouvasihminen omituisesti hiipi pois. Otaksukaamme — ajatus oli tietysti naurettava, mutta otaksukaamme, — että jotakin tapahtuisi! Eikö se sielutieteellisenä kokeena ollut luvallista? Mitä oli kaiken tieteen alku muuta kuin uteliaisuuden kannustamaa kokeilua? Ehkä Malvina voisi — ja tahtoisi — selittää, miten se tapahtuisi. Jos nimittäin jotakin tapahtuisi, mikä tietystikään, sen parempi, ei ollut mahdollista. Tämä asia oli saatettava loppuun.
"Tässä ei olisi kysymys lahjojenne käyttämisestä omiin tarkoituksiinne, vaan muiden auttamiseksi", esitti professori.
"Äiti nähkääs todella tahtoo tulla muutetuksi", yritti Victor.