Malvina katsahti ylös. Hän huoahti.
"Ei omaksi huviksi tai kostoksi", vastasi hän. Hänen äänensävynsä oli hyvin lauhkea. Siinä kuulosti itsemoitetta. "Se on tietysti kovin väärin. Mutta muuttaa heitä heidän omaksi hyväkseen… oikeastaan parantaa, eikä muuttaa."
"Pieni teeskentelijä!" mutisi professori itsekseen. "Hänen makunsa entisiin kujeihin on palannut, ja Herra tiesi, mihin hän nyt pysähtyy."
Professori käytti lopun iltaa ainehistojensa selailemiseen, etsien viimeisiä tietoja kuningatar Harbundiasta.
Sillävälin oli uutinen Arlingtonin perheessä sattuneesta tapahtumasta levinnyt kylälle. Kaksoiset eivät kaiketikaan olleet kyenneet pitämään asiaa salaisuutenaan. Palveluspaikastaan eroitettu Jane oli pistäytynyt rouva Muldoonin luona omalla tavallaan kertomassa torstai-illan kohtausta Arlingtonin keittiössä, ja aavistellen, mitä oli tekeillä, lienee rouva Muldoon tietämättään antanut joitakuita viittauksia.
Marigoldit tapasivat Arlingtonit sunnuntaina aamu-jumalanpalveluksen jälkeen ja kuulivat koko jutun. Tai oikeastaan he tapasivat herra Arlingtonin ja toiset lapset; rouva Arlington oli kahden vanhemman tyttärensä kanssa käynyt aikaisella Herran ehtoollisella jo seitsemältä. Rouva Marigold oli sievä, pehmeäliikkeinen, viehättävä pikku nainen, kymmenen vuotta puolisoaan nuorempi. Hän ei olisi voinut olla sellainen hupsu, ettei olisi sitä tietänyt. Marigoldin, varttuvan valtiomiehen, olisi tietysti pitänyt ottaa vaimo, joka kykeni häntä auttamaan; mutta mies näkyy rakastuneen häneen muutaman penikulman päässä Brysselistä jonkun luostarin muurin yli.
Herra Arlington ei ollut mikään säännöllinen kirkonkävijä, mutta tällä kertaa oli hän tuntenut velvollisuuksia Luojaansa kohtaan. Hän oli yhä rakastuneena uuteen vaimoonsa. Mutta ei sokeasti. Myöhemmin ehkä tarvittaisiin ohjaavaa kättä. Mutta antaa uuden siemenen ensin lujasti juurtua! Marigoldin asiat pakoittivat hänet palaamaan kaupunkiin sunnuntaina iltapäivällä ja rouva Marigold saattoi häntä kappaleen matkaa asemalle. Palatessaan kotiin vainioiden läpi tämä sattui tapaamaan Arlingtonin kaksoiset. Myöhemmin hän kuuluu käväisseen professorin kesähuvilassa juttelemassa rouva Muldoonin kanssa Janesta, jonka oli kuullut olevan ilman paikkaa. Vähää ennen auringonlaskua näki tohtori hänen kiipeävän polkua ylös kaniinitarhalle päin. Sinä iltana Malvina ei saapunut päivälliselle. Palatessaan hän näkyi olevan tyytyväinen itseensä.
VI. Ja kuinka se liian pian loppui.
Muutamia päiviä myöhemmin — saattoi olla seuraavalla viikolla; täsmällinen päivämäärä näkyy unohtuneen — parlamentin jäsen Marigold pistäysi professorin luona. He juttelivat tullijärjestelmän uudistuksista, ja sitten Marigold nousi ylös ja meni itse tarkastamaan, että ovi oli tiukasti suljettu.
"Tunnette vaimoni", sanoi hän. "Olemme olleet avioliitossa kuusi vuotta, eikä taivastamme ole tummentanut ainoakaan pilvi, paitsi yksi. Tietystikään hän ei ole mikään nero. Tarkoitan, ei ainakaan…"