"Kuka häntä rohkaisee?" kysyi professori. "Elleivät hupsut luulottelisi voivansa parantaa kaikki muut hupsut paitsi itseänsä, niin tällaista ei tapahtuisi. Arligtonilla oli herttainen, säveä vaimo, ja sensijaan että olisi kiittänyt Jumalaa ja ollut tyytyväinen, hän tuskastutti hänen elämänsä nurisemalla, koska hän ei muka ollut taloudellinen. No, nyt hän on saanut toimekkaan ja taloudellisen vaimon. Kun tapasin hänet keskiviikkona, oli hänellä kananmunan kokoinen kuhmu otsassa. Sanoo kompastuneensa mattoon. Ei sille mitään voi. Ette voi muuttaa ihmistä juuri niin paljon kuin haluatte ja sitten pysähdyttää häntä siihen. Joko jätätte heidät rauhaan tai muutatte heidät kokonaan, muuten he eivät itsekään tiedä, mitä heistä tulee. Järkevä mies teidän asemassanne olisi ollut perin kiitollinen vaimosta, joka ei pistäisi nenäänsä hänen asioihinsa ja jonka seuraan hän voisi paeta kirotusta politiikastaan. Olette luullakseni viittaillut hänelle noin kerran kuukaudessa, kuinka surullista oli, ettette ollut nainut nerokasta naista. No, nyt hän on löytänyt neronsalamansa ja käyttää niitä. Miksei hän kuuluisi Fabian-seuraan ja Naisten äänioikeus-yhdistykseen? Se osoittaa itsenäistä luonnetta. Parasta, että liitytte niihin itsekin. Sitten voitte työskennellä yhdessä."
"Olen hyvin pahoillani", sanoi Marigold nousten ylös. "En tiennyt, että olitte samaa mieltä sen muukalaisen kanssa."
"Kuka sanoi, että olen samaa mieltä hänen kanssaan?" kivahti professori. "Olen hyvin tukalassa asemassa."
"Ei suinkaan", virkkoi Marigold epäröivästi, käsi oven rivassa, "hyödyttäisi mitään, että menisin itse sitä tyttöä tapaamaan?"
"Luullakseni", vastasi professori, "hänet tapaa Ristikivien lähettyviltä päivänlaskun edellä. Voitte itse valita, mutta teinä minä ajattelisin kahdesti, ennenkuin sen tekisin."
"Tuumailin", sanoi Marigold, "eiköhän tyttö, jos pyytäisin sitä häneltä henkilökohtaisena suosiona, suostuisi käymään jälleen Edithin puheilla ja vakuuttamaan hänelle tehneensä vain pilaa?"
Valo alkoi kajastaa professorille.
"Mitä luulette tapahtuneen?" hän kysyi.
"Niin", selitti Marigold, "otaksun nuoren ulkomaalaisen ystävänne tavanneen vaimoni ja puhuneen hänelle politiikkaa, ja siitä on nyt ollut tällaiset seuraukset. Hän on epäilemättä nuori, tavattoman kyvykäs henkilö; mutta hän menettäisi vain yhden opetuslapsen, ja minä voisin korvata sen hänelle… muulla tavalla." Hän puhui tietämättään tavattoman hartaasti ja innokkaasti. Se melkein liikutti professoria.
"Se saattaisi merkitä", sanoi professori, "että (otaksuen sen laisinkaan käyvän päinsä) rouva Marigold palaisi täydellisesti entiseen olemukseensa, enää välittämättä politiikasta tuon taivaallista".