* * * * *
Kaikki olisi ehkä päättynyt hyvin, ellei kommodori Raffleton olisi ilmestynyt vierashuoneen oven puitteisiin juuri kun Malvina oli lähtemässä. Serkku Christopher oli kirjoittanut kommodorille. Arlingtonin jutun jälkeen hän todellakin oli hartaasti pyytänyt häntä saapumaan, ja kerran tai kahdesti hän oli luullut kuulevansa Raffletonin koneen surinan, mutta kummallakin kertaa oli pettynyt. "Valtioasioita", oli serkku Christopher selittänyt Malvinalle, joka kautta aikojen tottuneena ritarien ja soturien vierailuihin, oli myöntävästi nyökännyt.
Nyt seisoi mies siinä kypäri kädessä.
"Saavuin juuri tänään iltapäivällä Ranskasta", selitti hän. "Minulla ei ole hetkeäkään tuhlata."
Mutta hänellä oli sentään aikaa astua suoraan Malvinan luo. Hän nauroi ottaessaan tytön syliinsä ja suudellessaan häntä huulille.
Kun hän viimeksi oli häntä suudellut — se oli tapahtunut puutarhassa professorin nähden, — Malvina oli jäänyt aivan tyyneksi, vain omituinen pieni hymy väreili hänen suupielessään. Mutta nyt tapahtui jotakin kummallista. Väristys näkyi käyvän läpi koko hänen ruumiinsa, niin että hän horjui ja vapisi. Professori pelkäsi hänen kaatuvan, ja ehkä tukeakseen itseänsä tyttö laski kätensä kommodori Raffletonin kaulalle ja omituisesti, matalasti huudahtaen — se oli professorista kuin kuolevan elukan voihkaus, jonka öisin toisinaan kuulee metsästä — tarrautui nyyhkyttäen häneen kiinni.
Varmaan oli tuokio kulunut ennenkuin kellon kumahdus muistutti professorille rouva Marigoldin kanssa sovitun kohtauksen.
"Vielä sinä ehdit", sanoi hän tytölle, koettaen hellävaroen irroittaa häntä. "Lupaan viivyttää kommodoria, kunnes palaat." Ja kun Malvina ei näkynyt ymmärtävän, hän muistutti häntä.
Mutta vieläkään tämä ei liikahtanut, lukuunottamatta pientä käden elettä ikäänkuin hän olisi koettanut tavoittaa jotakin näkymätöntä. Ja sitten hän laski käsivartensa alas ja katsahti toisesta herrasmiehestä toiseen. Professori ei sitä silloin tullut ajatelleeksi, mutta muisti jälkeenpäin, että sitä omituista etäisyyttä, mistä tyttö oli katsellut ihmisiä, ikäänkuin toisesta maailmasta, ei enää ollut havaittavissa.
"Olen kovin pahoillani", virkkoi tämä. "On jo myöhäistä. Nyt olen vain nainen!"