Nuoria naisia, jotka vähissä pukimissa nukahtavat kanervakankaalle viiden penikulman päähän lähimmästä ihmisasunnosta, on hänen majesteettinsa ilmailu-komennuskuntaan kuuluvien hyvinkasvatettujen nuorten upseerien vältettävä. Sen seikan, että nämä ovat kamalan kauniita ja vietteleviä, pitäisi olla lisävaroituksena. Tyttö oli kaiketi joutunut riitaan äitinsä kanssa ja paennut hänen torujaan. Tämä hiton kuutamo oli pääsyynä kaikkeen. Eipä ihme, että koirat haukkuivat kuuta. Hän kuvitteli juuri kuulevansa jonkun haukahtavan. Koirat ovat kunnianarvoisia, tervejärkisiä elukoita. Ei niillä ole mitään liikatunteilua.
Entäpä sitten, vaikka hän olikin tyttöä suudellut! Mies ei ole iäkseen sidottu jokaiseen naiseen, jota hän suutelee. Eikä häntä ensi kertaa oltu suudeltu, elleivät kaikki Bretagnen nuoret miehet olleet sokeita tai heidän verensä perin väljähtänyttä. Kas sitä teeskenneltyä viattomuutta ja yksinkertaisuutta! Se oli vain näyttelemistä. Ellei niin ollut, täytyi tytön olla mielipuoli. Oikeinta oli sanoa hyvästi nauraen ja leikkiä laskien, panna kone käyntiin ja lentää pois Englantiin — vanhaan, armaaseen, käytännölliseen, iloiseen Englantiin, missä hän saisi aamiaisen ja kylvyn.
Taistelu ei ollut tasaväkistä, sen tietää. Kainosteleva terve järki-pahainen arkisuudellaan sulottaren tenhoa vastustamassa. Ja lisäksi yön hiljaisuus, aikakausien soitto ja hänen oman sydämensä sykintä.
Näin kaikki hänen vastustelunsa raukesi kuin kourallinen haurasta tomua, jonka ohikulkeva tuulenhenki näkyi hajoittavan, ja hän jäi avuttomaksi, tytön silmien loihtimaksi.
"Kuka olette?" kysyi hän tältä.
"Malvina", kuului vastaus. "Minä olen keijukainen."
III. Kuinka serkku Christopher sekaantui asiaan.
Hänen mieleensä juolahti, että hän ehkä ei ollut laskeutunut alas aivan niin onnellisesti kuin oli luullut. Kenties hän oli pudonnut päälleen ja siis päättänyt kokemuksensa kommodori Raffletonina ja alkanut uuden vähemmän rajoitetun olotilan. Jos niin oli, näytti alku hänen nuorelle seikkailijaluonteelleen lupaavalta. Malvinan ääni kuitenkin herätti hänet tästä mietiskelystä.
"Joko lähdemme?" toisti tämä, ja nyt hänen äänensä värähti pikemmin käskevältä kuin kysyvältä.
Miksikä ei? Mitä tahansa lienee hänelle tapahtunutkin, mille olemassaolon tasolle hän lienee joutunutkin, lentokone oli nähtävästi seurannut mukana. Vaistomaisesti hän pani sen käyntiin. Koneen tutunomainen surina palautti hänen mieleensä ajatuksen, että hän mahdollisesti sittenkin oli elossa sanan tavallisessa merkityksessä. Se myöskin herätti hänet havaitsemaan, että olisi käytännöllistä ja viisasta kehoittaa Malvinaa pukeutumaan hänen ylimääräiseen päällysnuttuunsa. Kun tyttö oli vain viiden jalan ja kolmen tuuman mittainen ja takki oli tehty kuuden jalan ja yhden tuuman pituiselle miehelle, olisi vaikutus tavallisissa olosuhteissa ollut koomillinen. Siitä, että Malvina todellakin oli keijukainen, tuli kommodori Raffleton lopullisesti vakuutetuksi huomatessaan, että tämä, kauluri kohotettuna kuusi tuumaa pään yli, muistutti sellaista entistä enemmän.