Kuljimme Shiplaken ohi, kun kello oli 1/2 12 ja George virkkoi miettivästi:
"Muistatko mikä saari se oli?"
"En", minä vastasin. "Montako niitä sillä kohdalla olikaan?"
"Vaan neljä", vastasi George. "Ei ole hätää mitään, jos vaan Harris on valveilla."
"Entäs, jollei hän sitä ole?" minä kysyin; mutta heitimme kaikki synkät ajatukset ja riensimme eteenpäin.
Huutaa hoilasimme ensimmäisen saaren kohdalla, mutta mitään vastausta ei kuulunut. Koetimme sitten onneamme seuraavan saaren kohdalla, mutta yhtä huonolla tuloksella.
"Maltahan, nyt muistan", sanoi George. "Se olikin kolmas saari."
Ja toivoen parasta juoksimme sen kohdalle ja huusimme minkä kurkuista lähti.
Ei mitään vastausta!
Asia alkoi käydä arveluttavaksi. Kello oli nyt yli 12 yöllä. Henleyn ja Shiplaken hotellit olivat täpötäynnä, emmekä voineet keskellä yötä kolkuttaa yksityisten perheiden ovelle ja pyytää yösijaa. George ehdotti, että palaisimme Henleyhin ja hieroisimme tappelua poliisin kanssa, niin ainakin saisimme yösijan putkassa. Niin, mutta — jospa konstaapeli antaisikin meille kelpo selkäsaunan, sen sijaan että vangitsisi meidät!