"Montako joutsenta sanoit siinä olleen?" kysäsi George.
"Kolmekymmentä kaksi", vastasi Harris unisesti.
"Äsken sinä sanoit 18!" huomautti George.
"Se on vale", mutisi Harris; "minä sanoin kaksitoista. Luuletko etten osaa laskea?"
Emme koskaan saaneet tuota joutsenjuttua oikein selville. Kyselimme sitä Harrisilta aamulla, mutta hän sanoi: "Mitä hiton joutsenia?!" ja näytti luulevan, että George ja minä olimme uneksineet.
Oh, miten suloista oli jälleen olla veneessä kaikkien vastuksien ja huolien jälkeen! Söimme tukevan illallisen, George ja minä, ja sen päälle aijoimme ottaa lasin totia, jos olisimme löytäneet whiskypullon, mutta sitä ei löytynyt. Tiedustelimme sitä Harrisilta, kysyimme minne hän oli sen pannut; mutta hän ei näyttänyt lainkaan käsittävän mitä tarkoitimme "whiskyllä" eikä muitakaan kysymyksiämme. Montmorency näytti hyvin salaperäiseltä, ikäänkuin tietäisi jotakin, mutta se ei virkkanut sanaakaan. Arvoitus jäi ratkaisematta.
Nukuin sikeästi kuin hako sen yön, ja olisin nukkunut vielä makeammin, jollei Harris olisi häirinnyt untani. Muistelen heikosti, että ainakin kymmenen kertaa yön kuluessa heräsin siitä, että Harris lyhty kädessä vaelsi ympäri venettä etsien vaatteitaan. Hän näytti koko yön huolehtivan vaatteistaan.
Kahdesti hän ajoi ylös Georgen ja minut nähdäkseen makasimmeko hänen housuillaan. Toisella kerralla George raivostui silmittömästi.
"Mitä pentelettä sinä housuillasi teet keskellä yötä?" kysyi hän kiukkuisesti. "Mikset nuku ihmisten tavoin?"
Ensi kerralla herätessäni näin hänen olevan pahassa pulassa, kun ei löytänyt sukkiaan; ja minulla on hämärä muisto siitä, että minut kerran vieritettiin vuoteeltani, ja kuulin Harrisin jupisevan, ettei hän voinut käsittää minne hänen sateenvarjonsa oli joutunut.