VIIDESTOISTA LUKU.
Taloudellisia hommia. — Työn ystäviä. — Kokenut soutaja, mitä hän tekee ja mitä sanoo tehneensä. — Nykyajan nuorison turmellus: se ei usko mitään. — Ensi kokemukseni purjehtimisesta. — Ystävyyden etuja. — Tyydyttävä selitys miksi emme hukkuneet.
Heräsimme vasta myöhään aamulla ja söimme yksinkertaisen murkinan. Sitten puhdistimme astiat ja lakasimme veneen (tunnen nyt ne työt ja käsitän asian, jota usein olen aprikoinut: miten perheenemäntä, jolla on suurehko talous, saa aikansa kulumaan) ja kello kymmenen ajoissa läksimme liikkeelle. Aijoimme tänään tehdä kelpo päivämatkan.
Päätimme vaihtelun vuoksi soutaa venettä, sensijaan että ennen olimme sitä vetäneet; ja Harris arveli, että paras ratkaisu oli se, että George ja minä soutaisimme ja hän pitäisi perää. Tein pontevan vastalauseen moiselle ehdotukselle. Sanoin, että Harris olisi ollut hienotunteisempi, jos olisi ehdottanut, että hän soutaisi Georgen kanssa ja minä pitäisin perää. Ei lainkaan olisi liikaa, jos minä saisin hieman levätä, minä, joka koko matkan olin suorittanut raskaimmat työt. Mielestäni olin jo saanut yltäkyllin työtä osakseni tällä retkellä.
Yleensä tuntuu minusta, että alati saan enemmän työtä osakseni kuin on oikeus ja kohtuus. Tätä ei tule käsittää siten, että muka kammoisin työtä; ei suinkaan, työ päinvastoin hurmaa minua, minä rakastan työtä. Voin tuntikausia seista ihailemassa työtä. Rakastan olla työn läheisyydessä ja ajatuskin että tuo näkö minulta riistettäisiin, saa minut epätoivoon.
En koskaan voi saada liiaksi työtä; työn haaliminen on tullut minulle melkein intohimoksi. Huoneeni on nykyään ihan tulvillaan työtä, siellä tuskin pääsee kääntymään. Saan pian laajentaa asuntoani.
Olen myös kovin omantunnonmukainen ja tarkka työstäni. Minulla on töitä, jotka vuosikausia ovat olleet huostassani eikä niissä ole edes sormen jälkeä. Olen ylpeä työstäni. Otan sen joskus esille ja puhallan tomut pois. Kukaan ihminen ei huolekkaammin säilytä työtä kuin minä.
Mutta vaikka kaipaankin työtä, en tahdo kenellekään tehdä vääryyttä. Oikeus ja kohtuus täytyy olla kaikessa. Tahdon että toisetkin saisivat osansa työstä: en tahdo haalia kaikkea itselleni.
Kuitenkin saan tavallisesti liiaksi työtä — pyytämättäni — ja se vaivaa minua.
George sanoo, ettei minun tarvitse siitä huolehtia. Hän arvelee, että liiallinen hienotunteisuuteni saa minut pelkäämään, että olen anastanut toisilta työtä. Se on turhaa pelkoa, sanoo hän, sillä en ole saanut puoltakaan työstä, jota minun tulisi saada. Otaksun, että hän sanoo sen lohduttaakseen minua.