"Hän tulee teitä miellyttämään vieläkin paremmin, jahkahan hänet tunnette", sanoi hän. "Hän on niin erilainen kuin naiset, joita tavallisesti näkee. Käykää häntä katsomassa huomenna iltapäivällä; hän ilahtuu suuresti. Tulkaa neljän tienoilla; sanon hänelle, että hän odottaa teitä." —
Soitin ovikelloa kymmenen minuttia viiden jälkeen. Billy oli siellä. Tyttö tervehti hämmennyksestä hiljaa vavisten, joka oli omituista, mutta ei kovin epämiellyttävää. Hän huomautti, että tein ystävällisesti, kun tulin niin aikaisin. Jäin näin puoleksi tunniksi, mutta keskustelu laahautui raskaasti eteenpäin, ja muutamat kaikkein sukkelimmista huomautuksistani eivät herättäneet vähintäkään huomiota.
Noustuani sanomaan jäähyväisiä, sanoi Billy, että hänen täytyi myös lähteä ja tulisi hän minua saattamaan. Jos he olisivat olleet tavallinen rakastava pari, olisin jättänyt heille tilaisuuden sanoa jäähyväiset kahdenkesken; mutta arvoisaan William Dranton'iin ja vanhimpaan neiti Lovell'iin nähden pidin sellaisen menettelyn tarpeettomana; sentähden odotin, kunnes he olivat pudistaneet toistensa kättä ja menin hänen kanssansa portaista alas.
Mutta esisuojamassa huudahti Billy äkkiä: "Zeun nimessä! Minuutti vain", ja juoksi portaita ylös, kolme porrasta kerrallaan. Ilmeisesti löysi hän, mitä etsi, portaiden yläpäästä, sillä en kuullut salongin ovea avattavan. Sitte asteli arvoisa Billy vakavan, huolimattoman näköisenä jälleen alas luokseni.
"Olin unhottanut hansikkaani", selitti hän, tarttuen käsivarteeni.
"Unhotan aina hansikkaani."
En maininnut, että olin nähnyt hänen ottavan ne hatustaan ja pistävän takkinsa takataskuun.
Klubissa näimme Billyä vähän lähimpinä kolmena kuukautena; mutta kapteeni, joka pöyhisteli sillä, että näytteli kyynikon osaa tupakkapakinoissaan — tosin ei hänelle olisi ollut vahingoksi, jos hän sattumalta olisi näyttänyt alkuperäisyyttäkin — oli sitä mieltä, että häiden jälkeen hän korvaa poissaolonsa ylihypäten. Kerran näin hämärissä olennon, joka muistutti Billyä, seurassaan toinen, joka olisi saattanut olla vanhin Lovellin neideistä; mutta paikka oli Botterean puisto — joka ei ollut muodissa iltakävelyille — ja molemmat olennot pitelivät toisiaan kädestä. Koko kuvassa oli jotakin, joka muistutti loppulukua lontoolaisen aikakauslehden romanissa — ja minä otaksuin erehtyneeni.
Mutta eräänä iltana näin heidät Adephin aitiossa, syventyneenä tuntehikkaaseen melodraamaan. Liittäydyin heihin väliajalla ja tein pilaa kappaleesta, kuten Adelphiteatterissa on tapana, mutta neiti Lovell pyysi minua painokkaasti, etten turmelisi hänen huviaan ja Billy tahtoi oikein vakavasti punastuen käydä selittämään, oliko miehellä oikeutta käyttäytyä, kuten Will Terriss olisi käyttäytynyt juuri sitä naista kohtaan, jota rakasti. Jätin heidät ja palasin omaan seuraani, luullakseni kaikkien asianomaisten tyytyväisyydeksi.
He menivät aikanaan naimisiin. Yhdessä seikassa olimme erehtyneet. Tyttö ei tuonut mitään mukanaan Billylle. Mutta molemmat näyttivät olevan tyytyväisiä Billyn omaisuuteen, vaikkei se ollutkaan kovin suuri. He muuttivat muutamaan matalaan taloon lähelle Viktorian asemaa ja vuokrasivat erään broughamin sesongin ajaksi. He eivät usein kutsuneet vieraita, mutta he tulivat yleensä näyttäytymään, missä heidän oikeuden ja muodin mukaan oli näyttäydyttävä. Arvoisa rouva Drayton oli paljoa nuorempi ja tuoreempi henkilö kuin vanhin Lovellin neidistä oli ollut, ja kun hän pukeutui viehättävästi naimisensa jälkeen, kuten ennenkin, kohosi hänen asemansa nopeasti seuraelämässä. Billy meni hänen kanssansa kaikkialle ja oli ilmeisesti sydämestään ylpeä hänen menestyksensä johdosta. Väitettiinpä, että hän suunnitteli luonnoksia vaimonsa pukuihinkin, ja itse olen nähnyt hänen vakavasti tutkivan pukuja ensiluokan muotikauppojen näyteikkunoissa.
Kapteenin ennustus ei täyttynyt. Veltostunut Billy — jos tätä nimeä vielä voi käyttää — kävi häidensä jälkeen tuskin koskaan klubissa. Mutta minä olin alkanut hänestä pitää ja, kuten hän oli ennustanut, hänen rouvastaan samoin.