Minusta tuntui heidän levollinen välinpitämättömyytensä polttaviin päivänkysymyksiin nähden todelliselta virkistykseltä kirjallisten ja taiteellisten piirien kirpeän ilman jälkeen. Jos olisin tällaisessa talossa joutunut elämään, olisi se minua tympäissyt, mutta vaihteluna se virkisti.
Kuukausien kuluessa näyttivät he vain liittyvän lujemmin toisiinsa, vaikkeikään tämä, kuten minun on annettu ymmärtää, ole sääntönä muotipiireissä. Eräänä iltana saavuin vähän ennen aikaani taloon ja neuvoi minut joku hiljaa esiinastunut palvelija salonkiin. He istuivat siellä hämärissä, käsivarret kiedottuina toistensa ympärille.
Peräytyminen oli mahdotonta, siksi seisoin pelkäämättä paikallani ja yskäsin. Mikään keskiluokkaan kuuluva rakastunut pari ei olisi voinut näyttää pahemmin hämmentyneeltä ja yllätetyltä.
Mutta tämä tapaus sai aikaan eräänlaista ymmärtämistä välillemme, ja minua pidettiin tästä lähtien ystävänä, jonka edessä oli vähemmän tarpeellista teeskennellä. Ja heitä tutkittuani tulin siihen loppupäätökseen, että Amorin tiet ja kujeet ovat samallaiset kaikkialla maailmassa.
Niin kului hauskasti kesä ja talvi, ja sitte — kuinka sallimus sen niin säälikään — sairastui herra Drayton aivan keskellä Lontoon sesonkia, kun kutsut tanssijaisiin ja päivällisiin, aamiaisiin ja muihin vastaanottoihin valuivat virtanaan, kun Hurlinghamin nurmimatot olivat rehevimmillään ja juoksijahevoset uljaimmillaan.
Onnettomampaa oli, että arvoisa rouva Billy oli täksi sesongiksi muotiin nähden varustautunut paremmin kuin moniin vuosiin. Kevätkorvan olivat hän ja Billy tehneet työtä uusien, soreain pukimien keksimiseksi; ja puvut ja hatut — pelkkiä taideteoksia — odottivat telineillään päästäkseen maailmaa lumoamaan. Arvoisa rouva Billy oli ensi kertaa elämässään kadottanut halunsa tällaisiin asioihin.
Heidän ystävilleen kävi tämä vilpittömästi sääliksi, sillä seuraelämä oli Billyn elementti, jossa hän oli intressantti ja huvittava. Mutta, kuten lady Gower sanoi, hänen rouvallaan ei ollut vähintäkään pakkoa antaa itseään siltä vangita. Hänelle ei tekisi hyvää, jos hän erottuisi maailmasta, ja se näyttäisi omituiselta.
Niinpä uhrasi arvoisa rouva Drayton, josta omituisuus oli rikos ja lady Gowerin ääni niinsanoaksemme velvollisuuden ääni, lahjansa seuraelämän alttarille, sonnusti pukunsa yllensä ja meni seuraelämään.
Mutta arvoisa rouva Drayton ei saavuttanut samaa menestystä kuin edellisten sesonkien aikana. Hänen keveä loruamisensa tuli niin keveäksi, ettei se tyydyttänyt itse Lonen puistossakaan. Hänen kuuluisa naurunsa kuului koneelliselta. Hän hymyili herttuain viisaudelle ja näytti ikävystyneeltä kuullessaan miljonäärien hauskoja juttuja. Maailma selitti hänet hyväksi aviovaimoksi, mutta huonoksi seuranaiseksi ja rajotti huomaavaisuutensa yksinomaan kyselyihin hänen miehensä voinnista. Ja tästä ratkaisusta oli arvoisa rouva Drayton kiitollinen, sillä Billy tuli yhä heikommaksi. Ainoastaan siinä varjojen maassa, jossa liikkui, oli hän jotakin todellista. Käytännössä hänestä oli vain vähän hyötyä, mutta häntä lohdutti ajatus, että hän auttoi miehensä hoitamisessa.
Mutta Billy itse oli levoton. "Toivoisin sinun menevän useammin ulos", tuumi hän. "Tunnen olevani itsekäs elukka sulkiessani sinut tähän ikävään, pieneen taloon. Sitä paitsi" — lisäsi hän — "sinua kaivataan ja minua vihataan, kun pidätän sinua poissa." Sillä milloin hänen vaimonsa tuli kysymykseen, ei Billyä auttanut hänen maailmantuntemuksensa mitään. Hän luuli tosiaankin, että seurapiirit kaipasivat arvoisaa rouvaa Draytonia ja olisivat aivan lohduttomat ilman häntä.