Rouva Drayton meni ovelle, mutta pysähtyi siellä.
"Hänellä ovat niin tarkat korvat, hoitajatar; hän kyllä kuuntelee ovien avaamista ja vaunujen jyrinää."
"Tahdon sen järjestää", sanoi hoitajatar. "Tahdon tilata vaunut 10 minuuttia ennen kahdeksaa. Sitte voitte ajaa kadun päähän saakka, laskeutua rattailta ja palata jalkaisin kotiin. Päästän itse teidät sisään."
"Ja palaaminen sitte?" kysyi toinen.
"Teidän on parisen minuuttia ennen yhtätoista hiivittävä jälleen ulos, ja vaunut odottavat teitä nurkalla. Jättäkää vain kaikki minun huostaani."
Puolen tunnin jälkeen astui rouva Drayton sairashuoneeseen, loistaen seurapuvussaan ja juveleissaan. Onneksi oli valaistus hyvin himmeä, muuten olisi veltostunut Billy epäillyt vaikutusta, jonka hänen vaimonsa tulisi tekemään. Sillä hänen kasvonsa eivät olleet pöytäseuraan soveltuvat kasvot.
"Hoitajatar sanoi minulle, että menet tänä iltana Grenvillelle. Olen niin iloinen! Olen ollut huolissani sinun tähtesi — että täällä ikävöisit koko sesongin ajan."
Sairas otti vaimonsa käden käteensä ja piteli sitä käsivartensa pituudelta loitolla itsestään.
"Kuinka somalta näytät, rakkain", sanoi hän. "Kuinka heidän on täytynytkään minua kirota, kun olen pitänyt sinua sulettuna tänne sisälle, kuten prinsessaa ihmissyöjän luolassa. Enhän enää koskaan uskalla astua heidän eteensä."
Toinen nauroi, iloiten hänen sanoistaan. "En viivy kauvan poissa", sanoi hän. "Olen niin huolissani, että joudun pian takaisin ja näen kuinka poikaseni on käyttäytynyt, jollet ole ollut hyvä, en mene enää koskaan."