Hän asetti kynttilänsä kyökin pöydälle ja meni lankasuoraan ruokakamarin ovelle, josta hän sitte myöhemmin pistäysi esiin, käsissään kaksi naulaa raavaslihaa lautasella ja litran verran olutta haarikassa; ja minä vetäydyin pois hänen haeskellessaan pielestä.
Olin saapuvilla hänen vihkiäisissään, joissa hän näytti olevan ihastunut katselemiseen kuten saattoi todella uskoa kenestäkään inhimillisestä olennosta; ja viidentoista kuukauden jälkeen äiysin ilmoituksen "Syntyneiden" osastossa Timeslehdessä ja kävin palatessani Citystä kotiin hänen luonaan onnittelemassa. Hän käveli eteisessä edestakaisin, hattu päässä, ja samalla sattumalta nautti jokseenkin vähän viehättävää ateriaansa, johon kuului kylmää lampaankylkeä ja lasi limonaadia, ja joka oli katettu muutamalle tuolille. Nähdessäni, että keittäjätär ja palvelustyttö harhailivat talossa ympärinsä — ilmeisesti ikävissään työn puutteessa, ja että ruokahuone, jossa hän olisi ollut paljoa vähemmän tiellä, oli tyhjä ja täydessä järjestyksessä, en ensin voinut käsittää, miksi hän tahallaan söi noin epämukavasti. Pidin kuitenkin tuumailuni omana hyvänäni ja kyselin äidistä ja lapsesta.
"Se ei olisi voinut käydä paremmin", vastasi hän ähkäisten. "Tohtori sanoo, ettei hän ole koko toimintakautenaan tavannut tyydyttävämpää tapausta."
"Minua ilahduttaa sitä kuulla", vastasin; "pelkäsin, että olisit kovasti huolestunut."
"Huolestunut!" huudahti hän. "Rakas poikaseni, en tiedä, seisonko päälläni vai jaloillani. Tämä on ensimäinen ravinto, jonka olen 24 tuntiin ottanut huulilleni."
Samassa näyttäytyi hoitajatar ylhäällä portaissa. Hän juoksi tämän luo, touhuissaan kaataen limonaadilasin kumoon:
"Kuinka on laita?" kysyi hän kiihkeästi. "Onko kaikki hyvin?"
Vanha nainen vilkasi häneen ja kylmään lampaankylkeen ja hymyili hyväksyvästi.
"Hän voi mainiosti", vastasi nainen, lyöden häntä äidillisesti olalle. "Älkää olko huolissanne!"
"En voi olla huolehtimatta, rouva Jobson", vastasi huolestunut isä, istuutuen alimmalle portaalle ja nojaten päänsä porraskaiteeseen.