"Niin, Hirssi-rouva", jatkoi Bongman. "Niin juuri, suokaa anteeksi, katkismus, mutta Svea ja Mimmi, ja Holofernes…"
Saatiin hänet jälleen rauhoitetuksi, ja ensimäinen venhekunta lähti menemään, Oiva Tommola soutajana.
Harmista valkeana laski maisteri Bongman ankkurinsa, aikamoisen kiviriipan, aukealle; sattuipa se edes viimein tapaamaan pohjaan.
* * * * *
Toinenkin venhekunta tuli viimein Myhkyrin rannalle, jättäen jälkeensä kauas ulapalle Holoferneksen ankkuriin. Silloin oli jo kultainen illansuu, vesi välkkyi kuin sulattu hopea keveän ilman alla. Lahden poukamassa, leppien varjossa, joiden rungot kiilsivät kuin sinkki, lekkui jo saaressa rantakivillä punainen tuli, levittäen kydöltä tuoksuvaa savua; siellä keittelivät näet Mimmi ja Maissi-rouva kahvia. Mutta pienen kallion nokalla huuhtoivat kauppaneuvos ja Tommola käsiään: olivat jo panneet hiljalleen täkyjä sataiseen koukkuun, jutellen liikeasioista, odottaessaan venhettä.
Svea istui venheen perässä, hatun laajain reunain alta punoittavin kasvoin ja vältellen pianistin katseita, jotka koettivat saada häntä nähdä, joskus Lauri Falk tavoittikin tytön silmät, ja näki silloin jotakin liikuttavan puhdasta ja suloista ja kuitenkin jollakin tavoin surullista. Bongman seisoi kädet housuntaskuissa ja tuijotteli taakseen Joukahaiseensa; Heitukka souteli.
"Ah, noita kukkia!" huudahti Svea pehmeästi soivalla äänellään tultaessa mutaiseen poukamaan ja ojensi kätensä valkeita, hopeankiiluvia piiponkukkia kohti. Heitukka heitti silloin kömpelösti irti aironsa ja veti toisella niistä muutamia noiden tähtimäisten kukkien sikermiä, pitkine, vettä valuvine varsineen, ja kurotti ne Svealle. Svea katsoi Heitukkaa mietteissään ja surumielisesti, sitten hän kiitti aivan lyhyesti. Samassa suhahti venheenpohja pehmeään rantaan ja Svea jätti märät kukkansa venheeseen, kun nyt Lauri Falk ojensi hänelle kätensä auttaakseen hänet maihin. Sitä kosketusta Svea säpsähti ja katsahti nopeasti Lauriin.
"Joutukaahan nyt, venhe tyhjäksi, me tarvitsemme sitä!" huudahti
Tommola kalliolta.
"Mutta kahvit ensin, kahvit ensin", vaati Maissi-rouva.
Juotiinpa kahvit, vaalean kekälesavun kierrellessä lepikon reunassa. Ja sitten lähtivät ukko Könölin ja Oiva Tommola heittämään koukkuja, Bongmanin, konttoristin ja Falkin jäädessä panemaan vuorostaan syöttejä toisiin koukkuihin. Se kävi kuin leikki, sillä kauppaneuvoksetar kanteli tarjottimella pullon ja laseja ja jakeli viiniä ja istui sitten kalliolla halkopinon vieressä, jalat levällään ja kenkien kiiltävät kärjet ilmaa kohti, katsellen välkkyville vesille, joissa saaret kuulsivat toistensa takana kuin kulissit. Ja kun Bongman manasi suurelle kastemadolle: "Mato musta kyykeröinen, kyykeröinen, kääkeröinen, hah-hah, mainiota!" niin rallatteli Maissi-rouva nenä punoittaen: