"Ei, täytyypä tästä lähteä jo makaamaan, täytyy hoitaa terveyttään, päivällisateriaan ja postintuloon asti, jolloin minulle pitäisi saapua, kuules Aapelus, eräs merkillinen kirja, se on Gogin ja Magogin sota. Sitäpä me katselemme sitten yhdessä."
Ja Tommola menee makaamaan.
Tervahöyryjä ja jaaloja kulkee ulapalla kaukana ohitse. Mainingit solahtavat hiekkaan. Metsä tuoksuu raikkaasti ja lämpöisesti. Kuikka alkaa itkeä jossakin… nyt kohoaa sen musta pää tuolta vedestä; se ui toisten kuikkien luo, jotka ilmestyvät etempää ja rientävät laulaen yksinäistä vastaan; koko parvi soutelee sitten jonona salmien lomaan. Lyygia katselee Muttiseen kirkkain silmin, sitoen päähänsä seppeleen tuuheista sanajaloista; he hymyilevät onnesta.
Kun he menevät päivälliselle, on Oiva Tommola jo valveilla. Ruumista oli polttanut niin, että sitä täytyi vuoteessa väännellä ja kyhnytellä hartioita. Aivan oli tehnyt levottomaksi, että jos se auringonkylpy olikin ollut liikaa, ja terva rasittanut sydäntä. Hän nousi siis, meni alas ja etsi Muttisen kaapeista vaseliinia voidellakseen kuumaa ihoaan. Ei löytynyt vaseliinia. No, hän nouti Putkinotkon vuokralaiselta tähän hätään tuota korpinrasvaksi sanottua ja siveli sillä palavaa ruumistaan ja pyöreitä kasvojaan. Hyh, se haisi pahalta, miltä lienee haissut, mutta… Sitten hän meni saliin odottamaan päivällistä ja postia. Siellä hän odotteli, hehkuvan punaisena ja ihmettelevin silmin, sillä hänestä tuntui olo yksinään täällä maalla niin merkilliseltä. Sen vuoksi otti hän aikansa kuluksi hyllyltä jonkin kirjan, ja rupesi lueskelemaan, hiukan epäillen, että olisiko siinä hauskaa. Mutta se hänen oma kirjansa ei ollut vielä tullut. No, tämä kirja sattui olemaan Tolstoita. Tommola lueskelee vakavasti. Mutta jonkin minuutin kuluttua, ja juuri kun Muttinen tuli rannalta, kohottaa hän levottomana päätänsä, näyttää koettavan miettiä luettavaansa. Nähtävästi hän ei jaksa sitä tehdä, sillä nyt hän läiskäyttää kirjan pöydälle ja nousee, sanoo:
"En minä tuosta Tolstoista… Sen romaanit ovat sellaisia … kaikki on niissä niinkuin on! Ja filosofeeraa vääryyksistä… Koska kaikki on vääryyttä. Ei, terve miehen pitää olla… Ja minä annan Toistoille huin. Oikeita romaaneita minä… Mutta kuules, kylläpäs se auringonkylpy kirveli … vai olisikohan se ollut se terva? Pitäisi olla vaseliinia."
Vaseliinia on sittenkin; Tommolan hartiat voidellaan korpinrasvan päälle vaseliinilla, jopa rinta ja kasvotkin. Se on Muttisestakin hauskaa. He nauravat, ja juttelevat sitten tytöistä, Tommolan neekerittäristä. Sitten sanoo Tommola:
"Mutta tästähän tulee hyvää. Katso, näin minä hieron vähän sydäntäni. Katso, tällä tavoin sydäntä on voimistettava, tällaisilla liikkeillä, urheilukirjojen mukaan. Ihmisen täytyy hoitaa ruumistaan. Erinomaista, tämä maalaiselämä. Mutta aika on käytettävä tarkoin. Mitä sanot siihen, Aapelus, jos me päivällisen jälkeen mennään ongelle? Senhän me teemme. Minä lähden jo nyt kaivelemaan matoja, eh-eh. Ja sitten me nostelemme aikamoisia matikoita, kilon painoisia! Mutta hei, tuollahan tulee jo posti. Ensin posti, saattaa olla tärkeitä asioita maailmalta. Ja se uusi kirja, se on tässä. — Mitähän uutta suurvaltojen sodasta? — Kas niin, saksalaiset ovat nyt voittaneet Romaniankin, valloittaneet Bukarestin, perkeleet. Ne ovat poikia … keksinnöillään he… Keksisivät jotakin … ampuisivat räkätautibasilleja vihollisen armeijaan, eh-eh-eh. Voittamatonta kansaa, nuo saksmannit…"
Tommola hyräilee jotain, josta vähitellen eroittuu sanoja: "Nouse, riennä, Suomen kieli." ja sitten hän jatkaa:
"Mutta Saksassa onkin terveyttä … tai urheilijoita … nimittäin ylioppilaat miekkailevat… ja silti juovat olutta, eivät filosofeeraa… Ja se kansa tottelee! Jos oltaisiin siellä, tietäisin, minkälaisen tempun tehdä lakkolaisille, jotka yhä vaativat lisäpalkkaa… Mutta mitäs kuuluu meikäläisestä urheilumaailmasta? Kas, Kenkura on taas saanut maailmanrekordin, hyppäämisessä, Filadelfiassa. Se, se on … suomalaista. Me ollaan ensimäisiä jo jalkapalloilussakin … ja Marathonin juoksussa; niin, me ollaan kuin muinaisia kreikkalaisia, eh-eh. Marathonia juostaan. Sellaisia poikia meillä enemmän pitäisi olla… Urheilijoita, terveitä… Kerrotaan, että itse Saksan keisari on sanonut meidän suomalaisista, että ollapa minulla enemmän tällaisia. Eläköön Kenkura. Mutta noudattakaamme hänen esimerkkiänsä: hoitakaamme hyvin terveyttämme. Kun olemme saaneet päivällistä, makkaraa ja kunnon naukun, niin me menemme ongelle."
He saavat päivällistä. He menevät ongelle.