Soutavat kolmen kesken, keula pystyssä, sillä Muttinen painaa perässä.
Sudenkorennot liitelevät hopeisin, rapisevin siivin. Auringon kuva häikäisee vedestä silmiä, tuuheat rannat nousevat sinertävinä syvyydestä. Sitten alkaa metsä vähitellen punertaa illan hohteessa. Hyttyset hyrräävät ilmassa, kuovit lentelevät vehmaan niityn kohdalla, pesäpaikkansa ympärillä valittavasti itkien. Viimeinenkin tuuli tyyntyy. Koivut uneksivat, laulurastas virittää hiljaisen laulunsa. Lyygia kuuntelee, kauneuden epämääräinen haikeus järkyttää Muttisen mieltä. Lyygia vilkaisee Muttiseen, hänen huulensa väräjävät, ja hän kääntyy pois. Tommola on levoton. Nuokin sudenkorennot tulevat juuri tuohon, nokan eteen, ongenpahlaimeila räpistelemään. Niitä on aivan satoja… Ja ne tytöt siellä kaupungissa.
"Pääsettekö siitä", äännähtää Tommola sudenkorennoille ja lyö niitä ongenvavalla.
"Ei syö, on liian tyyntä", sanoo Muttinen.
"No, lauletaanpa sitten!" arvelee Tommola ja alkaa laulaa. Muttinen nauraa hänen laululleen, ja he laulavat yhdessä. Sitten tulee jälleen hiljaisuus. Sitä kestää kauan. Viimein sanoo Oiva Tommola:
"Ei, mutta kuulepas, nythän meidän onkin mentävä kotiin. Täytyy pitää huoli saunan lämmittämisestä. Sauna ja tervahan se täällä oli sitä terveyskuuria. Ja minä olen ajatellut, että minä kuhnin tänä iltana. Onhan sinulla jokin pesupunkka? Se on omituinen parannuskeino, se kuhniminen: taitavat parantua sillä munuaistaudit ja kaikki. Minä koetan tuon sydämeni tähden sitä. Kirjat sanovat kuitenkin, että se on tehtävä sangen huolellisesti. Ei saa ottaa liian kylmää, ei liian lämmintäkään…"
He lähtevät kotiin ja Tommola lämmittää saunaa. Mutta siinäpä onkin ilta jo kulunut, ja täällä maalla olisi Tommolasta mentävä aikaisin levolle; siksi ei hän enää huoli odottaa kolmannen uunillisen loppuun palamista, vaan sammuttaa pari viimeistä kekälettä heittämällä vähäisen vettä kiukaan alle. Mutta lämmittäessään hän samalla kuhnii ja lukee: hän on ottanut mukaansa Gogin ja Magogin sodan, jota hän tutkii, huuhdellen pakaroitaan ja käsivarsiaan.
Nyt tulee Muttinenkin saunaan. Hän sanoo:
"Mitä turkkilaista, täällähän on vielä vinkaa."
"Vinkaa? Mitä se on? Häkääkö? No, lyödään sitten se löylyllä ulos", vastaa Tommola. "Mutta koetapas minun pakaroitani, miten ne nyt ovat kylmät. Sillä tavoin se miehessä verenkierto tottelee, eh-eh! Mutta päälle on lyötävä kovasti vihdalla, että ne jälleen tulistuvat. Silloin tulee niistä terve. Koettaisit sinäkin kuhnia, Aapeli. Minä voitelen nyt itseäni pikiöljyllä ennenkuin nousen lavalle. Se on kansanlääke, vaikka se haisee. Nyt … minäkin taidan tuntea reidessäni jotain, tuolla juuressa … vihlomista… Olisikohan se ishiasta? Sille täytyy antaa löylyä ajoissa…"