— Kun syysyön pimeys on, ja tuuli kolkkona käy, rakeet ruutuihin lyövät ja hohkuu jää, silloinpa puhaltakaa pankon hiiliin, sytyttäkää loimuva päre, painakaa luomenne umpeen ja nähkää suurta unta! Sillä unet ovat elämästä puolet.
— Nähkää suurta unta kuin pohjaton vesi, joka taivaat ja hongat kuvaa. Nähkää unta, sille myös uskolliset olkaa, kun taivas on viluinen ja harmaa. Unten ilo olkoon morsiamenne, jonka kanssa käytte läpi elämän kuin häiden vain, vierellenne asetatte, kun ikä saapuu. Kuolo palvelija olkoon, saapuva koska vain käskee, ja kun henkeänne ruumiin raihnaus raiskaa, lähtekää ikuiseen lepoon! Sillä maailma on uudistuvan nuoruuden perintömaa, jota älköön rumentako valitus ja arkuus.
— Kun surette kukkaron tai maineen vuoksi, niin ajatelkaa kaiken katoomista kerran, ja saatte katoomisen säihkyvän riemun, sillä kuta enemmän uskallatte antaa pois, sitä enemmän te takaisin saatte.
— Autuaat he, jotka pystypäin, huiluja soittaen uskaltavat kuohuvain aaltojen varaan, siliä kuta mustempi Eetenin taivas on ja lähempänä kuohu ammoo, sitä suurempi ylpeäin ilo, sillä se on lyhyt!
— Autuaat ovat, jotka opettavat horjuville ikuisuuden iloa, henkensä heittävät syvyyksien varaan! Kaikkensa uskaltaminen on autuus, mitä ei kenkään saaneelta ota.
— Olkaa tyyniä, mutta ylpeitä ja vapaita, sillä suuttunut tuo surun itselleen ja suru on monta murtanut. Ihmisten tylyys on hyvyydestä syntynyt ja tylyydestä hyvä, joten paha on hyvä ja hyvä on paha, vaan ymmärtämys yli kaiken ja ymmärtämyksen yli on uljuus. Arkuus on maailmain ainoaa nurjaa.
— Rohkean köyhän on ilo, ettei mitään kadottaa voi, kaikki voi voittaa. Rohkean rikkaan, että osansa on saanut, vaikka sen nielisi meri. Mitä siis nurkua on? Pyrimme saamaan ja iloitsemme saadusta.
— Rohkeuden on elämä, ei rukousten, sillä kukapa toiselle kätensä ojentaa, jos sanoo: ellet auta, niin hukun! Älä rukoile, vaan ota, sillä kukin ihminen on saanut osakseen sen minkä toinenkin ja rammallekin on annettu viisaus, joka vie eteenpäin sen minkä jalka jättää, mutta arkaa ei seuraa elämän apu. Jumala tyhmät jättää, koska eivät juoneet pikarista, minkä heidän huulilleen asetti, ja aratkin ovat osansa valituksissaan saaneet, sillä arat ovat valittavat, vaikka kaiken saisivat, ja itkuun tottuneen ainoa ilo on itku.
— Älkää kurotelko taivaisiin voivotellen: herra, auta! vaan pystyssäpäin vannokaa: minun oikeuteni, minun uskoni! ja te saatte, vaikka taivaalta päivän tahtoisitte, sillä mikä on meiltä pakolla otettu, sitä ei ole meiltä viety, vaan minkä vapaasti annamme, se ei meille palaa. Sillä taivaan lahja annetaan vain kerta ja niille, jotka sen hengellään ostavat, ja ken ei henkeään tahdo antaa asiansa vuoksi, asiaansa halveksii.
— Häpeä, ken tavoittelee tyhmien kuninkuutta tai säästämistä saarnaten kolikoita ahnehtii tai mukavuuttaan lihottaa tahi kirjavissa kaavuissa kulkeakseen meille uskottelee: olemme heikot, taipukaamme! Oh, me näemme heidän jättiläistyhmyytensä, joka paisuu ja puhkuu, vaan kerran sammakkona halkeaa. Me nauramme, nauramme! Katseellamme lyömme heidät, joiden sielu on liian tyhmä ollakseen suljettu, ja me huudamme: pää pystyyn! Jos olemme pienet, niin sitä pystympään! Pienellä ei ole varaa kumarrellen pituuttaan vähentää! Autuaat ovat henkisesti rikkaat!