— Elämän meri on ihana ja taistelu on pyhä. Ellen viululla ole osannut elämän hymniä soittaa, niin elämälläni sen kuitenkin soitan aina viimeiseen hengenvetooni saakka!
Ja Hullun-majurin poika poistuu haudalta palavin kasvoin, ei käy Uorolassa: vain haikean riemukkaasti katsahtaa tuonne Kolman rannalle, jossa kukkakuusi kohottaa terävää latvaa yli aution pihan.
— Olkoon se minun taloni, olkoon kenen tahansa! hän sanoo. Elämä on viuluniekkojen koti.
— Uorolan majurin poika, juopporenttu palaa täältä maailmalle kuin uutena miehenä vain, jälleen yrittää. Yrittäminen ja ponnistelu on elämä.
* * * * *
Niin puhui pullea, myhäilevä kirkkoherra apulaiselleen kirjavien ristien joukossa, sireenien siimeksessä, josta heleinä hohtivat ruusut.
Ja talkooväki se aurinkoisella vainiolta leikkasi, hosui, jutteli ja nauroi; laulu tai kiihtohuudot kajahtivat parvissa, hikihelmet riemukkaina kimalsivat, poikain sydämissä hehkuivat halut, kun naisten vierellä kiistasivat, jättiläisjonoina liikkuivat valkeat pilvet helteisiltä ilmanrannoilta yli siintävän, kesäisen taivaan.
VILLI
(1905)