— Ei ole kotia, ei kontua minulla sulle. Kaikki on mennyt, äly, älykin on mennyt! valitti äitini, Mataleena.
Minä nauroin.
— Minä vihaisin kotia, jos sen saisin! minä sanoin.
* * * * *
— Miten sinun käsivartesi ovat valkeat! liverteli minulle äitini, silmänsä säteili kummallisesti. Niin oli synnyttyäsi ihosi valkea, ihan sinisenä se kuulsi! hän sanoi ja katse kummallisen kirkkaana säteili. Minä hymyilin.
— Mutta miten olet jäänyt pienikasvuiseksi! hän valitti.
Mieleni synkkeni, minä vastasin:
— He siellä maailmalla ovat uuvuttaneet voimaani paljon sellaisella joutavalla, mistä minulle ei ole ollut mitään hyötyä! Ei sovi korven hirvelle sahrain veto.
Vaikka se mainiosti kyntöhevon varsalle sopii.
* * * * *