— Oh, hymyile vain! jatkaa Mikael, Katso vain noin vihaten, inhoten! Sydämesi kiehuu kuin kattila! Kiehukoon vain! Tahdonhan vihdoin nähdä mitä kiehuessa ylös kuohahtaa!

Mataleenan huulet värisevät kuin vihan itkusta. Ja hän tahtoo puhua.

Ah niitä sanoja, mitkä huuliltaan puhkeevat! Hornan ihania sanoja niin että ne jääsiruina Mikaelin selkäpiitä karmivat. Haha, ei koskaan ennen ole Mataleena Mikaelille puhunut näin ihania sanoja.

Kymmenittäin purevia, pistäviä sanoja Mikaelin mustasukkaisuudesta, älyttömyydestä! Kuin sähiseviä vaapsahaisia hänen arkamaisuudestaan, kömpelöstä käytöksestään. Sanoja kuin rankkaa, pieksävää raetta hänen köyhyydestään, isänsä alhaisesta suvusta. Mataleenalla on suuri suku, hourupäiden suku, jonka jokainen jäsen on nuorena ollut ylpeä ja rikas ja vanhana joutunut köyhyyteen ja heikkomielisyyteen! Voi niitä ihania sanoja Mataleenan huulilta! Kuin tulisesta ahjosta kimmahtaneita kipunoita, naurua Mikaelin turhista toiveista! Yhä enemmän ja enemmän niitä ihania lauseita, jotka alati päättyvät sanoihin: raukka, raukka olet sinä, Mikael! Raukka!

Niin ovat he toistensa sydämet okailla verille raastaneet!

* * * * *

Ei jaksa Mikael uskoa, että kaikki mennyt Mataleenan puolelta on ollut pelkkä, pettävä hymy vain. Epätoivo Mikaelin valtaa. Miten saattaa, miten saattaa ihminen noin toista pettää? Ei jaksa hän käsittää, se vain täytyy hänen oppia uskomaan, että Mataleena on hänelle ollut vain pelkkä hymy, pelkkä, pettävä hymy vain! Armon jumala!

Miten saattaa Mataleena liittyä Söyrharjun vanhaan mieheen!

* * * * *

Seisoo Mikael talviyössä myllynsä kosken äyräillä, luminen on maa ja viluinen ja sappikuu pauhaavan kosken usvista paistaa. On silloin kuin jäiden saartamasta, sumuisesta virrasta kohoisi eteensä kosken nainen. Hänelle näkyy läpi kyynelten, mitkä silmäripsiinsä huurteeksi jäätyvät, aivan Mataleenan näköinen nainen. Häilähtävät hänen edessään kuin talvinen yö tähtien hopeista säteilyä täynnä tummat kiharat, joita Mikael niin äärettömästi rakastaa. Ah autuas yö, mikä saa Mataleenaa syleillä, kun hän levolle asettuu.