— Me olemme olleet oikullisia lapsia, me olemme toisillemme tehneet liiaksi pahaa, emmekä voi olla sitä tekemättä ijankaikkisesti, ijankaikkisesti!
* * * * *
Mataleena, silloin hän tuli ensi kertaa heikkomieliseksi — kun minä verestään jo elin.
Hän kulki mieron tiellä raskaana lapsineen. Ei hänen ylpeytensä huolinut avuista sen isän, joka ei häntä sanonut rakastavansa. Leppymätön, jäinen, mielipuoli on toisilleen kuolleiden viha.
Isäni sanoi Mataleenalle: vaikken sua rakasta, niin lapsen kuitenkin pidän. Se on kunniani asia.
Äitini kirosi:
— Jos lapsi yritetään minulta sinulle riistää, niin minä sen tapan! Se on kunniani asia!
* * * * *
Oi voiko ihmistä unista syyttää? Ne tulevat kirjavin vaattein silloin kun jo on vallan väsynyt eikä vastustamaan kykene. Kavalina, pettävinä heikoilla hetkillä ne tulevat, voiko ihmistä niistä syyttää!
Ja nuorukaista nuorukaishulluudesta ja hentoa naista ihanista perhosunista? Kun unten aika on ohi, niin haihtuvat unet, ihminen kylmään, jäätävään tuskaan herää.