"Jääkää te pois tänne!"
Lauri Falk kohotti nopeasti päätänsä. Mitähän rouva nyt? Oliko, olikohan rouva jo huomannut jotain, että hän ja Svea…? Hänen sydämensä läikähti lämpimästi.
"Festatkaa ne rahat vaan täällä", jatkoi rouva ja huiskautti kättänsä aivan kuin vetäisten Falkia yli kasvojen.
Eihän se Sveasta ollutkaan, huokaisi Falk; kuinkapa rouva olisi vielä saattanutkaan; nyt, sehän olisi ollut hullua! Ja samassa tuli Falk pohjaltaan raskastuntoiseksi. "Festatkaa vaan", ajatteli hän itsekseen; "muuta keinoa niistä tullee?"
Hänen selkänsä takana vehkeili Mimmi keulassa eväskorien kimpussa
Tommolan kanssa ja huudahti yhtäkkiä:
"Ah, täällä on Ruster-Ausbruchia, minun lempijuomaani. Olipa se Muttinen sööti mies, kun osasi tilata juuri sitä. Tuomari Tommola, korkki pois!"
"Mimmi, Mimmi!" huudahti rouva.
"Me juoraan Muttisen maljat", nauroi Oiva Tommola, joka oli jo kiskonutkin korkin pullon suulta ja antoi laseja Falkille toimitettaviksi peremmälle muille.
Ja sitten kesän lekottelijat maistoivat, muut paitsi Könölin, keskellä kirkasta päivää; aurinko paistoi täydeltä terältä, pienet, ohitse väikkyvät saaret näyttivät sen huikaistessa silmiä aivan mustilta, mutta tuolla kaukana olivat metsäisinä ja unelmoivina kohoavat maat tummasti siniset. Kaiken yllä kaartui kesäinen taivas, suurena, kuultavana, ainoastaan siellä täällä pilviä, jotka tuskin kulkivat, riemuisen valkeita, läpikuultavia kuin hienoa vahaa.
Lauri Falk katseli surumielin ja itseensä painuneena valkeihin pilviin, joiden keveät kuvat väikkyivät syvässä vedessä; hän muisti, että tällaista kauneutta, pyhää ja aavistuksellista kuin tämä päivä, oli hän tuntenut aina, kun tuli ajatuksiin eräs italialainen taulu, luultavasti Rafaelin tekemä, joka kuvasi vuorisaarnaa: sinistä taivasta äärettömiin, rajattomana kupuna, jonka pohja oli aivan tumma, siinä kesäisiä, rauhallisesti vaeltavia pilviä; se oli hänestä vuorisaarnan tunnelma. Mutta tuota taulua muistellessa oli siihen sekaantunut aina myöskin kotiseudun kesäpäivä. Ja nyt hän oli siinä, aivan kuin sen keskellä. Tuollakin vaaralla kohosi ennen tutun talon tumma, iankaikkisen vanha pihakuusi.