Hän nousi siellä ensimmäisenä aamuna vuoteestaan lujasti päättäen hoitaa terveyttään, — ei kuitenkaan varsin varhain, vaan kello puoli kymmenen, sillä levon täytyy olla maalla syvä, sellainen, että jalat käyvät unen pohjaan asti, sanoi Oiva Tommola. Se oli yksi hänen terveysohjeitaan, jollaiset hän oli pohtinut valmiiksi viime päivinä, päätettyään lähteä maalle, ohjeita, joista hän oli sulkenut pois kaikki lääkärien kalliit ja epäilyttävät vehkeet suosiakseen sitä enemmän tervettä maalaiselämää. Siinä hän uskoi nykyään pihvien ja pienten naukkujenkin menevän mukiinsa…
Muttinen köllötteli maalla myöskin yhtä myöhään kuin Tommola. — Yht'äkkiä hän sinä ensimmäisenä aamuna pelästyi, kun kuuli viereisestä yliskamarista, johon Tommola oli sijoitettu, kovan kumahduksen. Tommola se siellä ponnahti sängystä permannolle, sellaisella voimalla, että koko huvilan välisilta huojui.
Sitten Tommola alkoi voimistella. Hän mylleröi, lukien ääneen: »Yks, kaks, yks, kaks.» Jalat löivät permantoon, nikamat natisivat. Sen jälkeen hän voimisteli punnuksilla. Ja sitten hän huusi Muttiselle seinän läpi:
»Joko sinä olet mylleröinyt, Aapelus? Minä olen. — Kuulepas, Aapelus, sinun täytyy ruveta mylleröimään, muuten et sinä saa pois iskiastasi. Joka aamu, vähän aikaa, mutta rajusti. Mutta nyt minä menen uimaan.»
Oiva Tommola ryntää alas ullakolta niin, että luukut ja ovet paukkuvat. Hän törmää kuistille alasti ja nauraa tyytyväisenä Muttisen vuokraajan eukolle, joka katselee häneen ällistellen aidan takaa. Tervettä ja reipasta maalaiselämää! Sitten hän juoksee pihalta rinnettä alas lahdelle. Hän hyppää heti järveen uimapaikalta, jonka hän on edellisenä iltana valinnut. Porskis! panee vesi, ruiskahtaa korkealle ilmaan. Tommola pärskyttää vettä; pian hän istuu keskellä lahtea näkyvällä kivellä. Siinä hän alkaa sitten laulaa jotakin reilua ja maalaista, sellaista rekirivoa, sillä terve täytyy ihmisen olla, täällä maalla, ajattelee hän. Niin hän laulaa hetken kovaäänisesti, kimeällä nuotilla ja vähän väärillä sanoilla.
Sitten hän juoksee takaisin ylös rannalta; mutta loppuosan mäkeä kovasti jalkojaan tömistäen. Hän tulee portaille, siihen sattuu juuri Aapelin emännöitsijäkin. »No nyt kahvia, onko se valmis?» huudahtaa Tommola. Muttinen rypistelee otsaansa ja suutansa, sillä kun aurinko paistaa kuistille, niin kellahtaa Tommola siihen vatsalleen, kahvia odottaessaan, piehtaroimaan alastomana kuin nyljetty. Tommola loikoo hetken selällään, toisen vatsallaan. Välistä hän nousee istumaan, ja katselee itseään, rintapieliään ja reisiään.
Ja siinä hän ajattelee niitä nuoria venakoita, eh-eh.
Muttinen on asettunut kuistille. Hän lueksii jotakin kirjaa, niin vakavasti, että Tommolaa alkaa harmittaa. Varmaan jotakin filosofoimista, romaania. Ensin Muttista ärsyttääkseen ja sitten omastakin innostuksesta alkaa Tommola pian puhua noista venakoista, nuorista ja mukavista, jotka häneltä jäivät kaupunkiin joutilaiksi.
»Ovatkohan venakot parempia kuin ruotsalaiset, sveesittäret?» sanoo Tommola. »Ja minkähänlaisia kiinattaret ovat, pehmeät ja pienijalkaiset? Entä neekeritytöt? Eh-eh … on minulla voimaa! Katsopas näitä lihaksia! Mustat neekeritytöt, ainoastaan vähäisen punaista, eh-eh. Oletkos nähnyt tällaista miestä, Aapelus, tällaisia reisiä? Taitaa olla turha se juttu taudista … ja sydänvian ainakin tämä parantaa, tämä maalaiselämä. Se antaa nälkää. Eiköhän se kahvi ole valmis?»
Tommola menee katsomaan, joko kahvi on valmis, alasti. On se valmis. Hän huutaa Muttista ruokasaliin. Alasti istuu Tommola sitten siellä pöydässä. Emännöitsijä ei tosin uskalla tulla huoneeseen, mutta viis siitä, ajattelee Tommola. Miksi kuljettikin Muttinen tänne kaupunkilaisnaisia? Tommola antaa luikuria naisväelle yleensäkin, nimittäin näin terveyttään hoitaessaan, eh-eh. Ruvetapa häiritsemään kesäistä elämää heidän tähtensä. Ei, hän ilmaisee nyt aikovansa istua ruokapöydässäkin alasti: luonnonparannusta. Eräät englantilaiset asuvatkin kesällä puissa, kuin varikset pesässä. — Tai Tommola aikoo esiintyä ainoastaan pelkkä paita päällä. Niinkuin Jukolan pojilla. Ja jos sopisi niistää nenänsä paidan helmaan, niinkuin oikeat Jukolan veljekset, se olisi selvä meno.