1.
Sa olet kaunis Delila, sinä, joka mun sielulleni kelpaat, jota olen ma ruvennut rakastamaan, ihanaisin vaimojen seassa, joka sydämeni oot ottanut pois! Sun kaulas on valkea välillä pitkäin hiuspalmikoittesi, poimullisten kuin vaippa ja purppura kuninkaan. On kaulasi arvoinen kulta-käätyin, on kätesi hohtava helmiäinen, sun kätesi renkaissa, jotka helkkää kuin naurus, koska sen huilut soi. Miten silmistäs sini-tummista vilkkaa ilonhaluinen, nauttiva pakana, — sinä armain naisista philisterein! Miks kartat näin, jota kuitenkin tahdot, miks kätesi kauniin kurkoitat mulle ja taas vedät pois, minut karkoittain? Miks voitonriemuinen, kylmä oot, sun jalkasi niinkuin marmoripatsaat. Miks uhkeena, nauttien kuuntelet mua, kun rientää yö ja kuun sirppi siirtyy, ja varjot kiireesti kulkevat pois! Oi, anna mulle sun rakkautes! Sinä kaunis, kaulasi valkeena hohtaa, miten sanot sa minua rakastavas, kun sydämes ole kanssani ei, — sinä peljättävä kuin sotajoukko, sinä kiehtova, kieltävä Delila!
2.
Mun sieluni, jalkaisi astinlauta, minun sieluni nousee kapinaan, minun sieluni huutaa Herran tykö, — sinä ylpeä, viisas Delila! Sinä kuiskit vain: "Olet Herran mies." Niin, olen Jumalan nasiiri äidin ma kohdusta hamaan kuolemaan! On minulla raskahat nasiirihapset, sysi-synkeät, raskaat kuin tämä yö. Jo kohdussa äidin sain vihan, ilkun ylivaltaa vastaan philisterein, — sinä ainoa joukossa philisterein, pahan heimon tuon, joka maan rumentaa, monet Herran valitut orjina lyö se ääreen kehnojen alttariensa ja jumalten ulkokullatuiden, niin rohkea pelkuri-uskoineen! Ah, Herra jos sois minun etsiä syitä, syyt löytää ja laumalta philisterein alas alttarit suistaa ja korkeudet kaataa, kukistaa kuvat kuolleiden jumalain! Ja myös, niin, vainen, myös ketun keinoin nisuvainiot viisaasti heiltä polttaa, ketun keinoilla kykkäät ja kuhilaat, — ketun keinoilla, ah, ketun kolmensadan vihamiehiltä turmella viinamäet ja poimia tarhoistaan rypäleet! Ah, Herra jos sois sitä riemua maistaa, minun riistää tarhoistaan rypäleet! Näet valtavat on vihan hapset mulla. Ja siksi ma toivo oon ystäväin, ja siksi ma oon vihamiesteni pelko, vihatuiden, halpojen philisterein! Vihan leppymättömän raskaat hapset. Mut sinun helmassas heikko oon. — Mut sinä voimani kahleihin lyöt!
3.
Niin, sinun helmassas heikko ja nöyrä, kuin karitsainen vieno ma oon, sinä, jota mun sieluni rakastaa, sinä ruusuni orjantappuroissa, sinä kiehtova, kieltävä Delila! Sinä, jonka näin minä rotkoissa mäen, kun alas laaksoihin astelin kerran ja viivyin leirissä philisterein. Sinut näin, sinä muotoas kaikkein kaunein, tytär vaimojen seassa philisterein! Oli kevät ja kukkaiset puhjenneet, soi maassa turturikyyhkyn ääni, kun, armahin, lounaalla lepäsit. Sinut näin, kun kiersin ja etsin naista kuin peura, mi lähteelle halajaa. Sinut näin: vapis polveni, sieluni nääntyi, minut yhdellä vain sulokatseellas kuin kaulasi käädyllä kahlitsit, sinä, joka mun silmilleni kelpaat, kuin sinetti painuithan sydämeen! Sinun nimes jo kultainen kaiku mulle oli niinkuin kallehin, vuotava öljy, Minä kullalla tahdoin kylvää sen tien, joka ensinnä minut majaasi toi. Sen muistatko, armas. Siitä on kauan. — Ja nyt yhä makaan sun polveis päällä, kun yö lyhyt, kultainen rientää pois. Oon sairas, kuule, rakkaudesta! Sua vannotan nyt jalopeurain kautta, ja pardein, vuoristoin leopardein, sua vannotan nyt, sua, Delila: Ah, anna minulle rakkautes!
4.
Miks vedät kätesi armaan pois, — miks kurkoitat kummankin mulle ja taas vedät kalventuin, hymy huulilla pois? Miks huokaat hehkussa kammion, jos sinuun käyn, jalo viinapuu! Mua suutelet suullasi hekkumassa, ja onnekas oot, kun loistaa mulle sun rintasi kuin kaks armasta vohlaa. Miks riemuitset uhkeutta palmikkois? Jos rukoilen, rakkautta vannot mulle. Jos tuskassa huudan luo vihan Herran, sinä värjyt niinkuni kyyhkynen, sinä, peljättävä kuin sotajoukko! Jos syliini väistyvät polvesi kiedon, sinä seisot pystynä, tyynenä vain, sun jalkasi niinkuin marmoripatsaat. Mua vaivaatko hamaan kuolemaan? Minä ilmoitan kaiken nyt sydämein: Ma oonhan kuin erämaan jalopeura, joka vuottaa paahteisen kuoleman tuskaa. Mun annatko näin vihamiesteni käsiin? Sinä kaipaatko riemuiten huutoa mulle: "Vihamiehet sun päälles!" Ah, huutaisit turhaan: ma heikko kuin muutkin helmassas oon. Sinä nasiirihapseni leikkaatko pois?
5.
Ah, leikannut oot ne jo, Delila! — Miss' on moni kuukaus, jonka ma vietin vain toivoen tähteä kannelta taivaan alas astuvaks; ah, hän astunut ei! Miss' illat raskaat, kun luotani väistyit minut kietoen kalvaihin arvoituksiin kuin kaksilla vaskikahleilla? Myös silmäni puhkaisit kai, oi armas: en aikoihin kaunista maailmaa minä nähnyt: vain sinut eessäni näin, sun huules kuin punanhohtavan rihman, muu varjohon peittyi vaivan yön. Näin rintasi valkeat hohtavin ummuin, mua näännytti vain jano armaiden huultes. Verikyynelin silmäni sokeutui. Ja sokeena kahleihin minut löit, niin olen nyt vankihuoneessa, orja, oi valkea, hehkuva Delila.