"Saa sen! Ei siinä ole suurikaan temppu", sanoi Juutas. "Ei sen enempää kuin että syöttää sille kauranpäistäreitä. Siinä tämä nyt on koko asia. Mutta eivät ne kaikki…"
"Niin yksinkertaista!" huudahti Svea. "Mutta … ne pahat ilmat!
Ettehän te niitä tahallanne meille? Mistä te niitä ennustatte?"
Käkriäinen katseli suu lempeässä hymyssä Sveaan ja hymähti:
"No … jos tuon nyt ryökkinälle sanoisi. Katsokaahan nyt … jos otatte maan sisästä käteenne madon…"
"Madon?" huudahti Svea.
"Niin, sellaisen … joka on noin puoli tuota peukaloani. Paksu ja lihava … ilkanäköinen."
"Hyi! Jos se puree!" huudahti Svea.
"Tämä nyt, hehe … vaikka suuhunsa pistäisi. Ei niissä madoissa myrkkyä… Käärmeissä pelkästään. Niin … mutta jos se toukka nyt on valkea, tulee pouta. Mutta jos musta, jo sataa, romahuttaa! Yhä sataa. Mutta nyt sillä on, tänä kesänä, keskikohta valkeaa ja muu mustanpuhuvaa, rinnan puoli, joka on alaspäin, ja per … takapuoli… Silloin on keskikesä poutaa. Mutta syksyyn mennessä sateista."
Siten tarinoi Käkriäinen keittiössä varsin kauan. Svea vastaili Juutakselle, ja hänen isänsä kuunteli. Tarinoi sodastakin, joka raivosi myöskin silloin jossain ja jonka Käkriäinen sanoi loppuvan pian: niin oli hän äkäinen sellaiselle tappelulle, koska Maunon sanomalehti väitti kaikenlaisten aineidenkin kallistuneen sen vuoksi. Mutta pian sen sodan piti hänen arvelunsa mukaan lutkahtaa loppuun: paremminkin ehkä niinkuin tulevana vuonna. Taikka heinäkuussa tähän aikaan. Mutta sittenpä se vasta toinen peli alkaisikin! Sillä kun nämä kansat keskenään riitelevät, niin toiset hyppäävät riiteleville niskaan, ketkä lienevät … reikkalaiset ja ruotsalaiset. Entäs sitten kiinalaiset! Niitäkin on enemmän kuin Ruotsinmaa ja Ryssän puoli.
Ja koska Käkriäiselle, joka oli nähnyt sekä kiinalaisen että neekerin kuvan Ananiakselle ja Saaralle lainatusta kansakoulun kirjasta, kiinalainen ja neekeri olivat jääneet mieleen samana käsitteenä, niin ennusti hän nyt kauppaneuvokselle ja Svealle, että neekerit ne vasta tulevat. Ja sitten … eikö tulle maailman loppu.