Mitäs se Juutas sanoi tässä Moksista? Ei suinkaan nyt kissa liene pissinyt sen tupakkahakkuriin? Sillä tavoin se yhden kerran teki. Juutas pani vinterskoita piippuunsa, ja jopas tunsi tupakoissa kissan maun. Ja kissan otti kiinni, sen entisen kissan, ja seinään löi, tappoi. Vanhan kissan, joka oli tuotu tänne kestikievarin mökiltä ja oli karannut sinne takaisin monta kertaa, vaikka se tuotiin Putkinotkoon aina uudestaan pussi päässä, peninkulmien takaa. Osasi, Jumalan luoma. Ja Juutas piti muka siitäkin kissasta … mutta tappoipas.
Mitä se Juutas siellä pihalla? Äsken se portailla punoitti vihansa jälkeen ja raapi korvallistaan. Ja lennätti siitä sen matikkansa karjakujalle, hännästä tempasi. Ja kurkisteli navetalle. Meni rantaveräjälle. Nosti siinä toisen jalkansakin aidan rakoon. Siellä se Juutas nyt istua notkottaa.
Uskaltaisikohan mummo edes liikahtaa? Sellainen se on Juutas … voisi vaikka tappaa.
Mummo … ihan oli litiskoittaa koivuisen laudan alle kuin rotan loukkuun.
Niin, mummon huonot silmät ovat oikeassa: Juutas istuu alaveräjällä. Hän istuu siinä melkoisen kauan. Ensin vielä katkeroituneena koko mökille, joka pitäisi tupruttaa savuna ilmaan. Niin sitä ei olisi…
Sitten tulee Käkriäinen sydämeltään väsyneeksi. Ja vähitellen yhä enemmän haikeaksi…
Haikeaksi siitä, ettei mökkiä olisi… Jos hän sen polttaisi.
Toistakymmentä vuotta on Putkinotko ollut hänen asuntopaikkanaan.
Ei olisi pitänyt olla niin vihastunut … tuolle tummaiselle mökille…
Ei sitä polttaa.
Surulliseksi tulee koko Käkriäisen mieli.