Ja viimeisinä Ester ja pikku Repekka, joka huutaa Esterille takaa, ettei häntä saa jättää, ja kiukustuu ja kiljuu.
Mutta kaikkein viimeisenä tulee kuitenkin kissa, silloin tällöin kannon yli ponnahdellen. Malakias on jäänyt mäyränpesälle, hakemaan kirvestä kivien, kankien ja sammalien alta.
Nyt katkeaa jono, sillä Ester seisahtuu Repekan vuoksi, ja isä käskee Sanelmaa viemään pieniä tyttöjä kotiin. Sanelma ei tottele. Ester jää paljasmahaisen Repekan taluttajaksi.
Juutas Käkriäinen jatkaa lönkytystään. Hänen päähänsä pälkähtää, että ne vieraat lehmät voivat olla Vaskilahden, ja Sahan hovinkin. Ovat saattaneet päästä niistä aukoista, jotka hän repi hovilta tullessaan, Ananiaksen, perästä lönkyttäen hän hokee nyt:
"Veräjöitä vähäisen alentelin tuolla… Valmiiksi … kun tästä on lähdettävä vetämään jauhosäkkiä sieltä … metsästä, Sohvilla. En viitsinyt kantaa etemmäksi, muuten vain koettelin selkääni. Ja nyt, rymät, eivätkös ole siitä tulleet, kompurat. Meidän peltoja komuamaan…"
Käkriäinen tuntee sisässään nousevan vihaakin vieraita lehmiä kohtaan.
Ja vielä enemmän niiden omistajia, naapureita kohtaan.
Hän örähtelee:
"Lapset, te… Pikommi niille pitää antaa sellainen … että menevät lentämällä…"
He tulevat pienelle aholle, kaikki muut paitsi Ester ja Repekka ja
Malakias. Joutuvat niityn ja pellon yhteisen aidan viereen.
Ja siellä on Käkriäisellä syytä kiivastua taas. Sillä siellä näkee hän keskellä vierasta lehmäkarjaa, jonka etummaisia Topi ja Sanelma ajelevat pois ruispellosta, näkee paikallaan mullistelevien Muikkusen lehmien keskellä oman, kiharapäisen härkänsä astumassa vierasta lehmää. Putkinotkonkin lehmät ovat sekaantuneet vieraaseen karjaan, ja lampaatkin ovat siellä. Komea Poika seurustelee Muikkusen Matin akan punaisen- ja valkeankirjavan maitolehmän kanssa. Ja Juutas Käkriäinen muistaa kaiken lisäksi, että hänelläkin on juuri astutettava talossa. Käkriäinen huudahtaa: