"Niin! Niillä oli pitkät sarvet", sanoo Saara.
Sitten Saara kertoo kaikenlaista.
Mutta kun hän sillä tavoin yhä jatkaa kuvauksiaan jalopeuroista ja elehvanteista ja ylpeilee niillä näkemillään, alkaa isää vähän harmittaa, ja hän sanoo:
"Kyllä minä … tiedän. Niitä ne vain … sellaisia komeljanttareita…"
Rosina on jälleen kadonnut tuvasta, huudahtaen, että nythän härkä pääsee metsään, eivät sitä lapset vahdikaan. Rosinalla on taikinanjuuri jo valmis happanemaan. Suutarin akka ja Leja menevät Rosinan perästä. Sitten huudetaan karjapihalla Malakiasta. Ja Topi, joka on kuunnellut suu auki Saaran kertomuksia tiikereistä ja lentokoneista ja allakan lehtien muuttamisesta rahoiksi, juoksee pihalle. Mutta pienimmät tytöt ovat menneet aikoja sitten.
Mauno on noussut ja tarjonnut Ananiakselle paperossin, seisahtanut tuvan portaille. Ananiaksen kanssa pakinoimaan. Karjapihalta kuuluu lasten ilakoimista. Tuvassa on vielä paitsi Käkriäistä ja Saaraa Maunon Pertan Sanelma. Sanelmalle tuumii nyt Käkriäinen uudestaan noista Saaran kuvauksista:
"Kyllä minä ne … temput…!"
Hän on hetken vaiti. Sitten hän örähtää:
"Olisipahan ollut … elohopeaa taskussa … niin kyllä nuo olisi nähty!"
"Elohopeaako? Mitenkä se isä ne olisi nähnyt?" kysyy Saara.