Maunon Pertan hymyilevä Sanelma ei puhu mitään.
Juutas Käkriäinen ei sano sen enempää, miten hän ne olisi nähnyt.
Ja sitten kaikuu karjapihasta Rosinan ääni. Juutas Käkriäisenkin on lähdettävä sinne, sillä lehmää astutetaan. Rosina huudahtelee alhaalla navetalla ihastuneesti:
"Voi tokiinsa, kuinka tämä on varma tekijä! Ja hyviä vasikoita sen tekemistä tulee."
Rosina hääräilee alushameet polviin käärittyinä kujalla, jonne Sinikanteleen akka on taluttanut läävän väliköistä lehmänsä, työntäen ulos pyrkivän lampaan välikköön takaisin. Sinikanteleen vaimolle Rosina puhelee karjastaan:
"Ja hyviä ne ovat muutkin meillä, kun on saatu noita elukoita viimeinkin… Sen mokomalla tuskalla ja työllä: voita myyty … ja maitoa! Ja pienistä on kasvatettu. Sekin Jertta, tiedättehän, se kyyttö, yksitoista litraa se lypsää, vaikka on vasta-alkaja. Se on, kuulkaas, sen Vilhusen mustan luomia, sellaisen lypsäjän. No, Poika mitäs nyt… Mutta kylläpäs on vastahakoista tästä teidän lehmästä. Kuuletkos sinä…!"
Rosinan innokas ja leppoisa juttelu on nyt muuttunut karjahdukseksi
Malakiakselle, joka on pantu pitelemään vastahakoisen lehmän häntää,
kun taas Sinikanteleen vaimo pitelee sarvista. Rosina käskee
Malakiasta:
"Älä niin riipaisemalla! Voi kuitenkin, ei tuosta senkään sankaria tule, kun ei osaa pitää edes lehmän häntää kädessään! Poika…"
Malakias ei vastaa mitään. Työntää ainoastaan hampaittensa väliin vehnäsen, jota on pitänyt vasemmassa kädessään. Topi ja Sanelma, Topin perästä aidan ylitse kiireesti hypähtänyt istuvat aidalla. Punamekkoinen Repekka ja sininen Ester katselevat kujalle aidan raoista. Mutta Jopi on kiivennyt aidan harjalle ja varautuu nojaamaan seipääseen, jossa roikkuu vanha nuttu. Paksuposkinen Topi laulaa, härkää katsellen:
"Piu, pau, papinkellot! Lukkarin lesken lehmänkellot!"