"Sanokoon … nyt, totisesti, voi Jeesuksen Ristuksen itkevä saatana … haha, sanokoon, että sinä ja Rosina … mitä te olette täällä jutelleet hänestä? Ettet anna hänen itseäsi komennella! Että lyöt puukon hänelle rasvaiseen mahaan, jos hän tulee vielä sinulle rekoorista puhumaan!"
"Minä en ole sanonut…" huudahtaa Juutas.
"Vai et!" inttää Mauno.
"Tai … leikillänihän minä…" myöntää Käkriäinen.
Mauno oikaisee:
"Mutta ne herrat eivät sellaisesta leikistä. Hevosen leikkiä se sellainen on. Sano nyt vain häntä rapamahaksi! Ja ähkijäiseksi! Sano haisevien purkkikalojen syöjäksi! Sano pompeliposkeksi… Piruako se sinuun kuuluu, että hän imee pompommia? Anna akkasi sanoa pukiksi, joka laulaa riettaita! Keksi uusia nimiä! Pannaan entisten jatkoksi. Aina Kustavalla on suuta! Häh? Ja Pertta Kinnusella kanssa? Eikö hän osaa herroille jutella?"
Juutas käänneksii sinne ja tänne.
Hän ajattelee, että pitäisi tuumia asiaa, panna piippuun. Mutta piippu ei pala. Hän näkee maassa sen korren, jolla äsken rassasi piippuaan, ja työntää saman rassin jälleen nysänsä varteen. Korsi katkeaa imureikään hänen vapisevissa käsissään. Viimein sanoo Juutas verkakseen:
"Se on … se on paha liikutus!"
"Ja pahemmaksi se tulee!" jatkaa Mauno. "Hätä ei minulle lakia lue. Minunkin pitää maailmassa elää. Minä olen sellainen mies. Minä en rupea nälkään kuolemaan! Laputa Putkinotkosta pois. Mitä … mitä sinä olet sanonut Muttisen ryökkinästä? Siinäpä se oli! Mitä sinä olet sanonut, sinä… Käkkärä? Jeesus siunatkoon! Ja koko sinun sanikkalaumasi! Saara ja yksinpä Jopi ja Sanelmakin: sellaiseksi rakkiparveksi ne on opetettu. Kyllä Pertta Kinnunen muistaa kaikki! Se kun pannaan…! Ja tietää se Aina Kustavakin … on kuullut. Saara sanonut, että hän on leipäsusi. Ja Jopi, että hän on limppuhiiri. Ja Topi sanonut, että hän on mäkipeura! Ja Sanukka, että hän on h—ra! Piisaako tämä, häh?"