Rosina ajattelee, että yhä läheisemmiksi ne ovat tulleet.
Ja mitäpä neidin lepertelyistä: teeskentelee.
Muttinen myöntää neidille:
"Niin … se on kuin metsäntyttönen… No, tanssipas nyt, Repekka, vähän. Vieläkö sinä osaat? Niin katsotaan sitten näitä taskuja … täällä. Mitähän niissä olisi? Olisikohan niissä suoloja?"
Rosina käännähtää ihmeissään. Hän ei oikein usko silmiään. Ihankohan
Muttisella olisi namusia lapsille … niinkuin ensimmäisinä vuosina?
Ja onpas!
Rosina ällistyy.
Mitäs tämä on?
Ei ole Muttinen ollut tällainen viime aikoina. Nyt se kaivaa takkinsa häntähalkeamasta karamellin ja näyttää sitä Repekalle. Repekka menee ujona luokse ja ottaa iloisena namusen. Ja sitten hän saa lisää, ison pussin pohjalta, jonka herra kiskoo vähitellen taskustaan ilmoille, pistäen itsekin poskeensa pompommin.
"Minä tahdon ja!" huudahtaa Lyygia. "Sinä olet herkutellut kaiken matkaa."