"Minnekä?" kysyy Aapeli.
"Tuonnepa vain … meinattiin tulla… Tuonne Aapeli Muttisen huvilalle. Aiottiin tulla katsomaan tuota monttööriä."
Sitä varten oli paksuposkinen Topi lähtenyt jo etukäteen tänne,
Malakiaksen jäädessä Jopin kanssa pistämään tulta saunan uuniin. Ja kun
kala sitten oli näyttänyt syövän niin perhanasti Sanukan onkea, oli
Topikin ruvennut ongelle.
Topi ja Sanelma keräävät pajupensaiden välistä särkensä ja ahvenensa. Muut särjet lupaa Topi antaa kissalle, nuo ruotaiset rauskut, joita hän ei sano syövänsä muuta kuin oikein nälissään. Sanelmalla on vähän enemmän kaloja kuin Topilla, jolla on kymmenisen, ja molemmat saavat he nyt lisää Aapeli Muttiselta ja neidiltä. Eikä enää syökään. Jo äsken on Sanelma alkanut kyllästyä odottaessaan turhaan nykimistä. Kärsimättömänä on hän ravistellut onkensa vavalta pois sudenkorentoja ja tiuskinut:
"Siihenkös te koinimaan."
Kun Sanelma sillä tavoin huusi ja räiskytteli vettä, lupasi Topi antaa hänelle selkään.
Nyt keikkukoon Sanukka Topista nähden miten tahtoo. Lampi on painunut varjoon. Sen lämpöiseltä ja samalla viileältä hengähtävä vesi on tummanvihreää. Tuolta yhdeltä kohdalta ainoastaan kiiltelevät enää auringon hopeiset säteet. Sudenkorentojen räpytys raukenee, ja hyttyset alkavat purra ilkeämmin.
Välistä kuuluu niityltä vielä kurpan valitusta, väsynyttä. Yhä pitemmät ajat on lintu vaiti.
Hiljaa suhahtelevat viikatteet ja haravat niityllä. Hevonen koluuttelee rekeään ladon luona.
Luoteessa metsän takana hohtaa entistä punaisempia pilviä. Aho ja lehto loistavat punaisina ja kellertävinä.