"Oho, jo pamahti vähän liikaa. Älä lyö, älä enää…! Näin alussa. Tule, veikkonen, lauteille. A-iih! Jopa se puhaltaa. A-iih, a-iih! Nyt tule joutuin lauteille, hyvä mies! Ih, se käy varpaisiin … niinkuin hohtimilla… Tuolla orren juuressa. Orsi polttaa, hyvä on… Ai, ai. Aiai! Oi, oi, oi, oi! Oijoi! Uh. Äh! Hyvä on. Kuin mettä! Puh. Päh! Puh! Öh-höh. Pöh, pöh. Hähhäh. Puh. Hyvä on…"
Topi nauraa Aapelille, joka irvistelee, polttaa paperossia ja lupsuttaa suutaan, nostellen kattoon vuoroin toista ja toista lihavaa jalkaansa. Malakias nousee lauteille, alkaa pidellä korviaan ja on vaiti. Aapeli kääntelehtii, ähkää ja puhkaa. Mutta vähitellen hän tulee hiljaiseksi, ja heittää tupakkansa lauteiden alle. Sitten makaa hän paikallaan, puhaltaen kuin mäelle kuormaa vetävä hevonen.
Löyly tasoittuu. Malakiaskin pääsee ääneen, istuessaan tuossa toisella pitkällä penkillä. Malakias sanoo siitä kiukaan puolelta:
"Tulipas sitä, heheh…"
Sitten hän jatkaa yhtäkkiä:
"On se tämä sauna… Ja se viina on toinen!"
"Ter-rva kolmas", päättää Topi.
"Jos … jos sitä olisi ollut, sitä … niin eipä tässä muuta rohtoa olisi tarvittu voiteille", jatkaa Malakias.
"Voiteilleko?" toistaa Aapeli. "Jokos … sinä nyt olet terve?"
"Johan minä … melkein", vastaa Malakias. "Jo sain nikareen syödä.
Mutta jos olisi ollut … sitä…"