"Koukun se on nielaissut", toistaa Käkriäinen. "Koukun, jossa on ollut kala täkynä … salakka tai… Kyllä minä… Sellaisen kalatäkyisen koukun … maha on haljennut lokilta…"
Ja Käkriäinen aikoo ruveta selittämään laajemmin, miten se lokki iskee veteen ja tappelee kalojen kanssa, sen on hän nähnyt juuri tuon luodon lähistöllä, joka on Putkinotkon mökin lahden suussa. Ja nähnyt, miten kala vie lokin pohjaankin, … jossa se voi elää kauan, se kun on vesilintukin.
Käkriäinen aikoo jutella edelleen ja panna piippuunsa. Mutta silloin huudahtaa Rosina:
"Tuollapas laiva jo öhöttää … etäältä."
Ja Juutas alkaa jälleen soutaa.
Rosina kumartuu taas Juutaksen puoleen ja avaa jo kerkeitä huuliaan ruvetakseen puhumaan siitä asiasta. Silloin näyttää Juutas päässeenkin kiinni johonkin äsken sanomatta jääneeseen, ja hän nauraa ja huudahtaa:
"Ja vai haisee… Saarasta, hehe! Kun haisisi niinkuin hevosen raato … se se vasta haisisi."
"Mikäs sen hevosenraadon veteen?" kysäisee Saara.
"Mikäkö? Olipa mikä tahansa… Jos siihen rutkauttaisi. Mutta olisitpa ollut, Saara, yhdessä talossa läänissä… Siellä kun oli kuollut ruuna viety pellolle. Se kun haisi. Niin sitä haisua kun olisit ottanut, hajuvesiä. Se olisi ollut sinulle…"
Käkriäinen on hetken vaiti. Sitten hän huudahtaa: