"Antoipas Ahti ahvenia."
"Antaahan se, veden akka", sanoo Juutas Käkriäinen. "Antaa, kun on miestä niitä ottaa… Onhan maailmasa kaloja! Tuossa on … mummollekin!"
Ja Käkriäinen heittää kalavitsansa selästään mummon eteen permannolle.
"Olisi … olisihan se hyvää vanhalle oikea kalakin", sanoo mummo, ajatellen, niinkuin äsken jo ajatteli Juutaksen kalat nähdessään, että ehkäpä Juutas antaa hänelle kaloja. Ei se Juutas itse ole ruoka-aineista saita, vaan Rosina. Mutta nyt ei Rosina ole kotona.
Ja Juutas on nyt hyvällä tuulella, ja antaakin.
"Siinä on!" jatkaa Käkriäinen, pyöräyttäen pieksunsa kärjellä matikkaa pitkin lattiaa.
"Mitä? Matikan-rutjake", sanoo mummo tirkistellen kumarassa kalaa.
Topi tirskahtaa:
"Matikka, per-rkele, mummolle."
Mummon silmät alkavat ripsuttaa, ja hän vilkaisee Juutakseen, että kiusallakohan se. Mutta Käkriäinen nauraa vain, on iloisella päällä, ja sanoo: