"Ja minä kun en kärsi noita piiputtamisia! Eikö se kelpaa pojan tulla töihin, Topin? Ja Sanelma, kyllä sinä osaat jo haravoida, sinä: ei kuin harava käteen!"
Ja kuusivuotiaalle Esterille hän sanoo:
"Haravoi sinäkin heiniä … lapsukainen, käsilläsi. Näin. Kyllä se on avikkia sekin."
Ja taas ärjyy hän Topille. Topi kuhnailee vielä eikä tiedä, tarvitseeko totella vai ei. Hän törähyttää putkeensa. Isä ärjäisee:
"Tukkako sinulta pitää päästä repiä … tai halkaista se putkentorvelosi. Eikö se pömpötti herkeä pörisemästä? Ota tuolta tuo viikate, poikkokärkinen … ja opettele… Malakiaksen viikate… Pahukseenko sekin nyt on kuljeskinut…"
"Tulee käärmeitäkin, kun pilleillä piipittävät", huudahtaa Leja oikaisten hentoa vartaloaan. "Äsken täällä oli käärme, luikersi tuonne kallionkoloon … siellä se on."
"Missä?" sanoo Topi ja jättää Malakiaksen viikatteen, jonka hän on juuri saanut tuomen oksalta käteensä. "Minäpä menen repäisemään aidasta seipään. Pieksän sen litsaksi."
Onhan se Topi ennenkin käärmeitä tappanut ja ripustanut puiden oksille ja aidoille. Eikä hän pelkää niitä paljainkaan jaloin.
Leja sanoo:
"Ei suinkaan sitä … kun se oli tarhakäärme … harmaa."