"Mitäh?" sanoo Juutas Käkriäinen ja käännähtää Lejaan päin.
"Tarhakäärmekö… Harmaa?"
"Niin", selittää Leja. "Tokkos niitä … tappaa?"
"Mitäh? Tappaako? Ei kun kangella pääkuoreen vaan. Ei siitä … mitään merkkiä", sanoo Käkriäinen.
Ja Käkriäinen istahtaa pehmeälle mättäälle, huokaisee ja ikäänkuin odottaa kysymyksiä. Ja sitten jatkaa hän, kun Leja ja Topi kuuntelevat vaiti hänen edessään:
"Ei siitä mitään … käärmeestä. Ei niistä … ylimalkaankaan. Sillä käärmeet … ne saa tappaa. Minä en heitä suvaitse. Ne ovat myrkyllisiä elukkeita. Mutta eivät ne hännällään pistä, sen minä tiedän. Olen minä ottanut käärmeitä hännästä ja lyönyt seinään … sitten päät seipäillä pieksänyt. Ei … niillä on sellainen kieli, sillähän ne … vaikka hännänpäässä onkin myrkky, ikäänkuin pussi, jossa ne sitä myrkkyä kuljettavat. Se pussi on keltainen. Ja tämä käärme, Leja, harmaako tämä oli? Selkäpuolelta enemmän kuin harmaa. Arvasinhan minä. Harmaa. Eikö sillä ollut se keltainen hännänpää?
"Jos taisi olla", sanoo Leja.
"Oli se", väittää Käkriäinen. "Kyllä minä tiedän. Se häntä siinä on myrkkyä. Mutta en minä heistä… Tappaa ne pitää … paskia!"
Jälleen on hän hetken vaiti, ja pistää piippuunsa. Imee verkalleen, ja katselee muka asiasta välittämättä ympärilleen. Pilkistää taivaallekin, joka häikäisee ja panee vetämään nukuttavasti luomet lupalleen. Sitten nojaa hän poskensa piippua pitelevään käteensä ja sylkäisee ruskean syljen. Ja sanoo odottaville lapsille viimein salaperäisesti:
"Olin minä kerta yötä läänissä… Yhdessä saunassa. Kävellessäni takakylillä. Tulin myöhään yhteen taloon. En huolinut heitä herättää. Ajattelin … menenpä saunaan … makaamaan. Niin siellä … kun loion jo penkillä, rupeaa pimeässä sihisemään ja viheltämään. Oli syksy. Minä ajattelin, että mikäs se… Mutta yhä viheltelee. Silloin, mitäs minä: raapaisin tulta. Niin eikös: kolme … kahdeksan … hm … neljätoista käärmettä siellä oli… Tarhakäärmeitä… Syöttivät maidolla, pahuksen liskoja: maitokuppi oli tuotu kiukaan luokse … kuin porsaille. Niin ne vihelsivät kuin pyypillit. Mutta minä kun otin kohennuskepin ja tapoin kaikki… Sieppasin hännästä, maidon ympäriltä istumasta. Puukolla listin päät poikki, ja siihen jätin rötköttämään lattialle."
"Oli siinä läjä!" huudahtaa Topi.