Vastapäätä sahaa, lahden toisella puolella, on koivikkolehdossa sahatilan valkeaksi rapattu kartano.
Sitten on tullut vielä selkä, ei niin suuri kuin se Kenkkuinniemen toisella puolen. Ja sitten on näkynyt kaupunki. Vaaleina talopilkkuina on se ensin näkynyt tummasta metsästä, ja vanhan linnan tornit ovat punertaneet, ja kirkon terävä torni on ilmestynyt mäntyisen kummun takaa.
Aurinko paistoi niin lämpöisesti, että laivassa on ollut päivänpuolella melkein kuuma jo nyt aamullakin. Ulappa auringon kohdalta kiiltää ja siintää, ja se alkaa sinkautella muualtakin kuin auringon kohdalta kirkkaita säteitä, tulisia ja teräviä. Ja ukkosta ennustava autere lisääntyy yhä, tuulen jo melkein tyyntyessä.
Rosina Käkriäinen istuu välikannella, ruokasalongin seinävierellä, pitkällä penkillä, joka on päästä päähän täynnä maalaisia. Melkein hänen jalkojensa välissä seisoskelee Jopi, painautuneena äitiinsä niin kiinni kuin mahdollista ja katsellen odottavin ja sirrottavin silmin enimmäkseen tuonne kaupunkiin päin, jonne äiti on sanonut kohta tultavan. Mutta Rosinan vieressä istuu nyt loppumatkalla muudan hänen vanha tuttavansa, hyvin leveä ja lihava emäntä, Hiesun myllärin muori sieltä takamailta. Hänelle on Rosina, joka ei ole alkumatkalla oikein sopeutunut puheisiin muiden tuttaviensa kanssa, juuri ruvennut juttelemaan hiljaa, mutta hartaasti ja kiihkeästi, tällä viimeisellä aukealla. Rosinalla on näet täällä laivassa muitakin tuttuja, joskaan ei monia, hänellä, harvoin missään käyvällä. On täällä Vilhusen emäntä, samoin sieltä suurista takakylistä niinkuin myllärin muorikin, talokas Kalle Vilhusen nuorenlainen vaimo, kelmeä naamaltaan ja maha pystyssä, pieniä kun on saamassa. Hän oli tullut Rosinan kanssa ensin haastelemaan. Kysellyt, kuinka Putkinotkossa jaksetaan, ja minkälaiset siellä ovat maan kasvut. Ja miten karja on varttunut … se vasikka, joka syntyi Rosinalle Vilhusen lehmästä, sillä Vilhuset antoivat tässä kolme vuotta sitten yhden lehmänsä Käkriäisille ruokolle, ja se lehmä poiki. Ja Vilhusen emäntä kyseli, miten lapset ovat varttuneet. Viimeisen kysymyksen teki hän hiukan ihmettelevä ja naurahteleva ilme ruskeissa silmissään, varmaankin siksi, että Käkriäisillä on niitä lapsia niin kovin paljon.
Ja silloin, Vilhusen emännän kanssa pakinoidessa, pälkähti Rosinan päähän eräs ajatus: se hänen kalvavan huolensa tuoma, että taas on hänellekin uusi lapsi tulossa, tuskakseen jo yhdettätoista kertaa. Ja kun hän näki Vilhusen vaimon tuossa tilassa ja tiesi, että hänellä on vasta pari lasta, vaikka hän on ollut naimisissa jo seitsemättä vuotta, niin pisti hänen päähänsä kummallisesti ajatus johdatella juttu sillä tavoin, että ehkäpä hän saisi jotain neuvoa, entisiä parempaa. Edes jostakin, hän, erillään eläjä. Köyhyyden kuiluun se vie, se lapsien paljous, ja minne vienee. Aina on Rosina tätä asiaa ajatellut viime aikoina, ei ole sen tähden saanut öilläkään unta. Ja kun Vilhusen eukko kätteli Jopia ja kyseli ikäänkuin säälivästi, montako niitä on vielä tätä nuorempia, niin alkoi Rosina, että onhan niitä… Ja Rosina huokasi tuskallisesti, ja sanoi, että parempi olisi, jos ei niitä tulisi. Ja sitten hän naurahti ja lisäsi leikillisesti: "Niitä pahalaisia… Mutta … eivät ne herrasväet sillä tavalla! Mitkä vehkeet heillä lienevätkään!"
Enempää ei Rosina kuitenkaan voinut puhua, vaikka hän on kuullutkin niistä Maunon Pertalta, tavallaan kälyltään. Hurjalta Pertalta, joka on neuvonut hänelle jos jonkinlaisia vehkeitä, ja käskenyt Rosinan ostaa niitä. Mutta ne olivat tuntuneet Rosinasta paitsi riettailta ja hullunkurisilta myöskin kalliilta, mokomiksi tavaroiksi. Siksi hän oli yhä vain koettanut entisiä, maalaisakkojen neuvoja. Mutta mitäpä apua niistä…!
Kuitenkin sai ainoastaan huolen kiihko Rosinan alkamaan puhella näistä Vilhusen emännälle. Alkuunsa se puhe jäi. Sillä mitäpäs se eukko näistä… Rosina huomasi heti, että se katseli Rosinaan kuin mikä pyöreäsilmäinen jänis. Ei ollut vielä hänellä lapsista kylliksi huolta … ei ollut johtunut näitä ajattelemaankaan. Että Rosina sille ymmärtämättömälle puhuikin! Nuori vielä. Rosina oli nähnyt hänet pienenä tyttönä, silloin kun Rosina oli jo Käkriäisen vaimona kestikievarin mökissä.
Ja sitten se mokoma rupesi Rosinaa neuvomaankin! Sanomaan, että siinähän ne lapset vaan elävät, kun opettaa niitä työhön, jo ajoissa. Hänenkin vanhin poikansa, viisivuotias Matti, muka jo askaroi isän kanssa. Niin että pitää joskus antaa sille vitsaakin, kun se ei muuten pysyisi sisällä hevoshommiltaan senkään vertaa, että malttaisi syödä. Tämä juttu vitsanantamisesta lapsille loukkasi Rosinaa. Hänkö pieksämään pentujaan! Rosina mutisti suunsa kiinni ja katseli vaiti ja ylpein silmin toisaalle. Ja kun Vilhusen eukko sitten rupesi vielä puhumaan niistä kärrynpyöristä, jotka Käkriäiseltä olivat tilatut Vilhusille jo pari vuotta, vastineena viidenkymmenen markan velasta, niiltä ajoilta, jolloin Vilhunen ei ollut vielä talokas, vaan mökinmies, kunnes sai eukkonsa myötäjäisinä talon, niin, kun tämä varakas ihminen nyt kehtasikin vihjailla siihen velkaan, silloin ei Rosina ollut ymmärtävinään. Ja sitten pisteli Vilhusen akka Juutaksen viina-asioihinkin: että kuuluuhan se Juutas tässä kevätpuolella käyneen siellä heidänkin kylillä; tarkoittaen kai, että Juutas oli kaupannut hänen miehelleen juomia. Ei sallisi miehensä joskus maistavan tilkkaa … niinkuin siitä talo menisi!
Silloin etsi Rosina tilaisuuden päästä pois Vilhusen akan parista. Ja hän kääntyi sellaiseen asentoon, että hänen täytyi kesken tätä puhetta joutua erään toisen tuttavansa, Matti Muikkusen eukon, pakinoille. Muikkuset ovat Käkriäisten kaikkein lähimpiä naapureita Kenkkuinniemen kannaksen puolelle. Komea oli se Muikkusen akka, Rosinan kadehtima, jopa vihaamakin! Ylpeä! Käveli edestakaisin kannella, käveli pää kekassa. Entinen köyhä piikatyttö, jonka Matti Muikkunen otti, jopa mahallisena toisista. Uskoneeko Matti tämän, vaikka oikeat naisihmiset ovat sen hänelle sanoneet, suutari Sinikanteleen eukko ja muutkin. Matti pitää Kustavaa kuin mitä rouvaa. Yhä vain tehdään uusia vaatteita. Nytkin uusi röijy päällä, varmaankin kaupungissa ompelutettu, niinkuin ennenkin. Mutta onpa Rosinalla muitakin syitä Vaskilahden emäntää vastaan. Paitsi sitä, että Saara sai passata häntä kuin mitä rouvaa, silloin kun Saara oli vähän aikaa hänellä lapsenhoitajana, on vielä paljon pahempi syy.
Viimeisinä kesinä on Muikkusen eukko näet alkanut käydä yhä tiheämmin Putkinotkossa, Muttisen luona, jos Muttinen on kesällä ollut täällä. Muka vieraisilla, miestään kuljettaen. Mutta on sillä Aina Kustavalla ollut muitakin tarkoituksia. Kerran tänäkin kesänä on Rosina tavannut Muikkusen Aina Kustavan metsässä melkein Putkinotkon lammen päässä, muka marjassa, mutta katselemassa Putkinotkon peltoja. Se sanoi ihastelevansa tätä kaunista paikkaa, hyväkin herraskainen, ja kysyi, milloin Putkinotkon herra tulee tänne. Jo entisistä Aina Kustavan jutuista tietää Rosina, että Matti Muikkunen haluaisi ostaa Muttiselta Putkinotkon mökin. Lienee akka hävittämäisillään Vaskilahden komeuksiinsa ja herkkuihin. Nyt kelpaisi heille Putkinotkon mökki … jos Käkriäiset joutuisivat siitä pois!