Entä tämä ilkeä haju … rasvan käry, ja satojen suoraan tehtaista taikka rakennuksilta tulevien työläisten vaatteet. Ilma hikeä ja ruokien löyhkää … ruokien, joita Nelma tiesi valmistettavan usein pilaantuneistakin aineista. Äskettäin kuului isäntä ostaneen maalta itsekuolleen sian, niin juttelivat palvelustoverit. Merkilliset ajat: ruoka katosi maailmasta … mihinkähän se joutui? Nelma saattoi tuskin syödä oman keittiön sotkuja…
Tällaista ei ollut ennen … siellä maalla! Ei hajua … eikä likaista sementtilattiaa. Äitikin piti mökin siistinä. Ja Nelma rakasti puhtautta… Ja hiljaisuutta!
Täällä paukkuivat ovet auki ja kiinni; niistä kävi märkä ja kylmä ilma…
Yhtä mittaa jäi Nelma tuijottamaan toimettomana eteensä, kädet helmassa … nuo sirot ja melkeinpä valkeat kädet. Teki tehtäviään, jos häntä hoputettiin. Ei kuullut mehevimpiäkään sukkeluuksia. Oli väsynyt … vetäytyi levolle heti, kun pääsi palvelijain huoneeseen … korjaili ja somisteli vähiä vaatteitaan… Mietiskeli, kuinka saisi edes korinsa takaisin Käkriäisiltä. Ei voinut sinne kirjoittaa: häpesi. Sillä tavoin vietti miltei kaikki iltansa. Ani harvoin kävi toveriensa kanssa huveissa.
Kerran isäntä haukkui hänet pahanpäiväisesti. Uhkasi ajaa hänet pois. Minne hän nyt täällä … vieraassa, suuressa kaupungissa? Tovereiltaan ei hän kysynyt neuvoa; mutta joku heistä oli vihjannut, että Nelman sopisi ruveta vaikkapa ompelijattareksi, niin hän saisi istua ja tuumia. Saattoihan sitä nyt … koettaa. Nelma lähti pois ruokalasta. Löysi viimein itselleen kamarin kaupungin laitamalla: ikkuna synkälle, mukulakivillä peitetylle pihalle päin, jonka nurkassa värisi lehdettömänä yksi ainoa syksyinen syreeni. Huonekaluina pöytä, tuoli ja sänky.
Jo kotoaan maalta hän tiesi, että ompelukoneen voi saada vähittäismaksulla… Ja hän sai sen. Paperilappu ovelle, että tässä asui ompelijatar.
Talonmiehen rouva tilasi ensiksi puseron … ja hänen tyttärensä hameen. Sanelma koetti parastaan: hameesta tuli toiselta puolen liian lyhyt, toiselta liian pitkä. Neiti sanoi, että hänen täytyi nyt lähettää se talonpoikaisille omaisilleen maalle. Ja rouvan musliini oli muka pilattu.
Somistaa omat pukunsa ja pukeutua Nelma kyllä osasi: mutta pukujen tekeminen toisille oli vaikeampaa kuin hän luulikaan. Silti sai hän yhä hiukan työtä… Kylmä hänellä oli: halkoja myötiin täällä kiloittain. Eikä rahaa riittänyt edes kunnolliseen ravintoon. Yhtiö korotti vuokria. Nelma meni valittamaan talonmiehelle … joka oli usein humalassa ja raaka … niin nytkin … lupasi auttaa Nelmaa vuokranmaksussa, mutta … sellaisilla ehdoilla. Nelma oli hiukan katkeroitunut, mutta kuitenkaan hän ei hämmästynyt: sellaisia sanoja hän oli kuullut aina. Hän lupasi kumminkin maksaa sen vuokran, mitä vaadittiin, ja poistui. Ehkä hän jostakin saisi rahat…
Ompelukoneesta tultiin perimään maksua, joka oli jäänyt kahdelta kuukaudelta suorittamatta. Nelman oli nyt hankittava rahat … taikka kone vietäisiin pois. Ei ollut rahaa, ei toivoa… Oli ilta. Taivas musta… Kadulla satoi lumiräntää… Teki mieli keskemmälle kaupunkia, jossa valot kiiltelivät sakeammassa. Nelma käveli ajatuksissaan … pysähtyi jonkin liikkeen ikkunan eteen. Siihen tuli herrasmies, nuori, miellyttävä ja kohtelias. Hiukan päihtynyt hän oli, mutta ei suinkaan tungetellut. Puheli Nelmalle iloisesti nauraen. Suuret, avoimet, mustat silmät. Pyysi saada hiukkasen kävellä Nelman seurassa. Nelma suostui. Se herra valitteli rumaa ilmaa … sanoi, että hänen teki niin mieli pitää jotain hauskaa! Olisi mentävä jonnekin istumaan! He kävelivät melkoisen kauan. Nelma ei puhellut juuri mitään… Tuli kuitenkin ilmaisseeksi olevansa ompelijatar. Herra tarjosi hänelle iloisen ja rattoisen illan erään ystävättärensä luona. Siihen tyttö suostui. He menivät sivukadulle, sisään korkean kivimuurin porttikäytävästä. Ovea tuli avaamaan kookas ja komea nainen, jonka helmoissa hääri pieni, lihava poika. Nainen kaulaili Nelman kävelytoveria. Hän oli Mimmi Byskata … eli nykyään Mimmi Rumfelt. Mimmi-rouvaksi herra hänet esitteli. Rouva kysyi herralta:
— Mistä sinä olet tuollaisen pienen kaunottaren löytänyt?