Mutta vastausta ei hän odottanut. Mentiin kaikki saliin. Siellä oli pehmeä sohva, pari tuolia ja pöytä. Ikkunaa peittivät repeytyneet uutimet … korkkimatto oli paikkailtu.
Rouva kantoi heti saliin teetä ja muutamia pulloja, joissa sanoi olevan oikeaa Ruotsin punssia. Itse hän joi sitä ahnaasti. Pikku poika ronkki leivoksia ja Mimmi hemmotteli häntä. Herra myöskin kulautteli, Mimmin vieressä sohvalla. Nelma istui hiljaa tuolilla. Mimmi kehotti häntä pitämään hauskaa … ja alkoi sitten haukkua herraa siitä, ettei tuo ilkimys ollut viitsinyt ottaa nimiinsä hänen huonekalujaan, joten ulosmittaajat olivatkin ne vieneet: tällaista oli nyt täällä salissa! Herra väitti silloin olevansa ainakin rehellinen: kun hän kerran oli niin itsekäs, ettei tahtonut Mimmiä auttaa, niin ei hän sitä salannutkaan! Mimmi myönsi hänet rehelliseksi … ja kehui häntä Nelmalle, jonka nimeä hän viimein kysyi… Herra katseli Nelmaa iloisesti … ja tiedusteli häneltä yhtä ja toista. Sanoi olevansa muka jotain sellaista kuin tutkija, itsekäs, jopa hieman venäläiseen vivahtava luonne: mikään ei ollut hänestä suloisempaa nautintoa kuin kärsiä esimerkiksi omista hairahduksistaan… Vierushuoneesta kuului iloisia ääniä ja rymyä…
Nelmasta tuntui kuin olisi hän hieman tätä herraa pelännyt. Mutta ei se mitään… Juomat loppuivat, herra saatteli Nelmaa kotiin … ja tiedusteli yhä edelleen hänen kohtaloitaan. Nelma tuskin vihjaili puutteeseensa; mutta elämäntarinaansa hän ei kertonut. Nelman porttia lähestyttäessä antoi herra hänelle rahaa vuokraan ja ompelukonemaksuihin ja erosi sitten hänestä.
Mutta he tapasivat uudestaan kaupungilla. Ja sitten Nelman kamarissa. Nelma alkoi enemmänkin kertoa hänelle elämänsä kohtaloita … epämääräisin ja katkonaisin sanoin. Tuttava heltyi ja ihmetteli niitä. Oli tuonut tullessaan juomia, joita Nelma ei juuri maistellut, mutta herra kyllä: puhuen elämästä ja rakkaudesta … ja synnillisyyden ihanuudesta. Nelmasta tuntuivat sellaiset puheet vapauttavilta. Olivatko synnit sitten ihania? Mitä sellainen ihanuus oli? Ja mitä oli rakastaa? Ja mikä synti? Jonkinlaista mieltymystä tätä miestä kohtaan Nelma tunsi. Ystävä auttoi häntä usein rahallakin.
Niin jatkui seurustelua … kunnes Nelma kirjoitti herrasystävälleen ja ilmoitti hänelle erään salaisuuden. Ystävä ei ollut käynyt pitkään aikaan hänen luonaan. Nyt ei hän vastannut kirjeeseen. Ja pakoili häntä kotonaan.
Jopa karkoitti hän ompelijattaren lopulta jyrkästi luotaan, kysyen häneltä, eikö hän ollut aina sanonut olevansa itsekäs mies? Itsekäs, mutta rehellinen. Siitä olisi Nelman pitänyt ymmärtää, että hänen oli vastattava itse teoistaan.
Nelma ei mennyt sen jälkeen häntä enää tavoittamaan.
Mutta kerran vielä tulivat he vastatusten kadulla, Nelma surkeana, rasittuneena ja hermostuneena … toinen hienona, komeana ja iloisena: kiiltohattu päässä, mustat hansikkaat kädessä. Herra pysähtyi juttelemaan Nelman kanssa … puhui haltioissaan, kuinka järisyttävän liikuttavaa on nähdä maan multaan kätkettävän se turhuus, mitä sanotaan ihmiseksi. Hän oli näet menossa hautajaisiin. Sitten oli hänellä hyvin kiire … hän kätteli, huiskutti mustalla hansikkaallaan ja katosi.
Nelma joutui epätoivoon. Rakastunut ei hän ollut. Tosin joskus, iltoina ja öinä, kun tuo ystävä oli päihdyttänyt hänet juomilla ja sanoilla, oli tyttö kuvitellut tätä rakkaudeksi.
Mutta nyt: herra oli hänet pettänyt.