Hän oli ottanut tänä aamuna kylän puodissa puheeksi, kuinka hän haluaisi itselleen tonttia. Ja silloin oli muudan mies siellä väittänyt … kauppiaan päänpudistuksista huolimatta … että maata alettaisiin kohdakkoin jakaa kaikille köyhille kymmenestä pennistä neliömetri.
Sellaista maansaantia Kukkelman nyt ajattelee … yrittäessään veistää hirttä.
Muori katselee jälleen portailta. Ja hän ärähtelee itsekseen. Onko Kukkelman sokea? Hänen piilunsa iskee sinne tänne … milloin syrjään, milloin puuhun! Haha, mikäs nyt tuli! Veistäjän tukkahan näytti tarttuvan kiinni hirteen… Sakris oli lyönyt haivenensa kaarnan repeämään. Siinä hän nyt pyristeli ja tempoi … kurahteli harmistuneesti. Viimein väänsi toisella kädellään kirvestä irti puusta ja kiskoi toisella hiuksiaan. Muori naurahtaa, hohottaa. Yhden hiustupsunsa oli Kukkelman typistänyt piilulla poikki … piteli kourassaan katkennutta tukkua, katseli toiselle olkapäälleen valuneita hiuksiaan, rypisteli kulmakarvojaan ja huudahti:
— Äsh, mitäpä nyt Nelma tämän päälle meinaa? Ja … mitä tällainen merkitseekään?
Muori kysyi:
— Minkä päälle?
— No … kun minun kaunis tukka on poikkastu, vastasi Sakris.
— Poikkastu! Ja … mikä se Nelma sitten on? jatkoi muori ivallisesti ja uteliaasti.
Sakris Kukkelman oikaisi selkänsä pystyyn, nojautui piiluunsa ja vastasi:
— Nelmako? Ette te sitä tiedä! Minun heilini! Minun nuori ja nätti heilini. Ja hän on minulle rakkaampi … kuin mikään keisarinna olisi! Niin, tuhannella markalla minä en antaisi mihinkään sellaista. Häntä minä olen … tässä ajatellut.