Punaiset vanhemmat siis.
— Nyt saatte laputtaa täältä … ja joutuin! huudahti muori.
— Se ei käy laatuun! vastasi Sakris.
Luonnollisesti saattoi maalaismuori epäillä Nelmassa jotain. Mutta mitä hänessä oikeastaan oli epäilemistä? Sekö, että hän oli Sakriksen … heili … tai vaimo … vai mikä: kunhan oli jotain! Sellaista epäilystä ei Sakris ymmärtänyt.
Taikauskoinen oli tämä ämmä tosiaan.
Kukkelman ei tiennyt, pitikö hänen tällaiselle taikauskolle itkeä vaiko nauraa.
Sitten hän suuttui … ja yleensä rampa suuttui pian. Ei ruvennut kuivalle eukolle lisää selittelemään … selvässä asiassa, tyhmälle ihmiselle. Sakris sanoi, että siinä tapauksessa hän lähtee huvilasta pois … ja koirakartano saa jäädä kesken. Nelmasta hän ei eroaisi: sitä oli turha odottaa… Sitä olisi koko maailman turha odottaa! Kukkelman huudahti:
— Jos Mikko nyt olisi kotona, niin olen vissi, että hän antaisi tämän tytön jäädä tällä. En minä saata jättää hänet ilman yksinään.
— Siitä ei teidän kannata olla varma, vastasi muori. — Ja … parempi onkin, että työn jätätte.
— Bra, bra! sanoi Sakris.